This little light of mine~ [KUOLLUT]

//Mukaan Rixu & Penelope : ) //

Rebecca Lane

Aamu Manhattanilla oli valjennut sateisena ja märkänä joitakin tunteja aiemmin. Asiaa ei auttanut ilman koleus, joka pyrki tunkeutumaan luihin ja ytimiin saakka. Rebecca tallusti eteenpäin muutaman muun nuoren kanssa. Heidän päämääränsä oli mutanttien turvakoti, jonne he toivoivat pääsevänsä majoittumaan ainakin hetkeksi. Pari tien päälle kulunutta vuotta oli tehnyt tehtävänsä eikä Becca oikein osannut enää juurtua minnekään. Hän tiesi olevansa tervetullut kotiin, mutta nuoreksi naiseksi kasvanut tummatukaa ei halunnut aiheuttaa perheelleen enää lisää harmia. Perhe ei kuitenkaan tuntunut luovuttavat vaan vieläkin hän sai toisinaan lukea lehdistä tai kuulla radiosta itseään koskevia ilmoituksia. Se oli toisaalta sydäntä särkevää, mutta Becca halusi suojella perhettään. Kaikki olisi hyvin niin kauan kun hän ei ottaisi näihin yhteyttä.

Heidän saavuttuaan turvakodille iloinen puheensorina lakkasi ja nuorten tiet erkanivat. Rebecca heitti vaaleanharmaan takkinsa hupun pois päästään ja siirtyi hieman syrjään pääovilta. Hän heitti kantamuksensa lattialle ja keskittyi hetkeksi riisumaan märkää takkia päältään. Onneksi muut vaatteet sentään olivat säästyneet suhteellisen kuivina, vaikka kylmä oli vieläkin. Takki asetettiin käsivarrelle, tytön heittäessä ison reppunsa takaisin selkäänsä. Tummat silmät etsivät naulakkoa tai vastaavaa, kai täällä sellainen oli? Myös kuuma kahvi tai tee maistuisi. Se ainakin lämmittäisi edes vähäsen.

//Täältä tullaan~ //

Penelope Holmes

Aamu oli ollut sateinen, mutta se ei estänyt erästä ruskeahiuksista neitokaista, vaan Penelope oli lähtenyt mutanttien turvakotiin, missä hänen pikkusiskonsa asusti nykyään. Siellä hän vietti aikaansa aika paljon ja sen kautta oli luonut ystävyyssuhteita monien eri mutanttien kanssa. Aina välillä sinne saapui lapsia, joiden kanssa hän leikki. Suurinosa oli vielä nukkumassa, kun hän saapui turvakodille, mutta muutama oli jo tekemässä aamuaskareita ja saattoi kuulua hiljaista puhetta. Talo oli tilava, sinne mahtui kyllä ja monet jatkoivat matkaansa kun olivat saaneet levättyä jonkin aikaa siellä. Penelopen sisko oli vielä nukkumassa, joten tummatukkainen neitokainen heti ensimmäisenä alkoi keittämään kahvia ja tervehti vanhempaa miestä, joka piti vaimonsa kanssa turvakotia pystyssä.
Tytön hiukset oli laitettu löysälle nutturalle, muutama hiussortuva oli valahtanut vapaaksi ja päällään hänellä on punaisen värinen t-paita ja farkkuhaalarit.

Kahvi alkoi olla valmis pikku hiljaa ja Penelope oli puuhailemassa keittiössä vielä, kun hän kuuli ääniä kauempaa eteisestä, mutta hän ei heti päässyt lähtemään sieltä, kun teki valmiiksi aamupalaa. Meni hetken aikaa ennen kuin Penelope lähti astelemaan pois keittiöstä kohti eteistä, joka oli jonkin matkan päässä kumminkin. Tytön kasvoilla oli reipas ja ystävällinen hymy, kun hän viimein pääsi eteiseen ja tervehti uusia tulokkaita, joista suurinosa oli kumminkin jo menossa jonnekin. Penelopen lisäksi oli muitakin jotka olivat ottaneet tulokkaat vastaan ja tyttö itse asteli erään tyttösen luokse, joka näytti etsivän jotain. Kohta huomasi toisen pitelevän takkia kätösissään.
”Tervetuloa, jos etsit naulakkoa, niin se on täällä”, Penelope puhui iloisella äänensävyllä päästyään tytön luokse ja viittoi naulakkoa, joka sijaitsi vähän peremmällä eteistä.
”Maistuisiko jotain lämmintä juomista? Keitin juuri kahvia, joten se on aivan tuoretta vielä ja jos sinulla on nälkä, niin ruokaa on myös tarjolla”, Penelope kertoi uudelle tulokkaalle pirteänä ja hymy koristi hänen kasvoillaan koko ajan. Hetken päästä tyttö tajusi sen ettei ole edes esitellyt itseään toiselle.
”Olen Penelope Holmes, hauska tutustua”, hän esitteli itsensä jatkaen pirteää höpöttelyään.

Rebecca

Kovin kauaa naulakkoa Becks ei ehtinyt etsiä kun hän näki iloisen näköisen ja oloisen tytön astelevan hänen luokseen. Huulet kaartuivat aurinkoiseen hymyyn, tummien silmien tutkiessa vaivihkaa punapaitaisen tytön olemusta. Toinen oli kai häntä vähän nuorempi ja tässä oli jotakin samaa kun hänen nuoremmissa sisarissaan. Hetken ajan Rebecca ikävöi kotiaan, etenkin kahta nuorempaa sisartaan.

"Kiitos! Kahvi maistuisi. Ilma ulkona on yllättävän kolea", vastattiin toiselle, Beckyn astellessa peremmälle ja laittaen takkinsa naulakkoon. Rebecca suoristi tummansinisen kellomaisen hameensa helmaa ja käänsi sitten huomionsa Penelopeksi itsensä esitelleeseen tyttöön.
"Rebecca Lane, mutta sano vain Beccaksi. Kukaan ei oikein käytä Rebeccaa", vastattiin toisen esittelyihin, aurinkoisen hymyn pysyessä hänenkin huulillaan.
"Oletko ollut täällä miten pitkään?", kysyttiin yrittäen virittää edes jonkinlaista keskustelua. Tosin se ei Penelopen kanssa tuntunut mitenkään vaikealta. Toisen tytön iloinen mielentila oli niin tarttuvaa ja se teki hänen olonsa hyvin kotoisaksi.

Penelope Holmes

Penelope nyökkäsi päätään, jonka seurauksena vapaaksi valahtaneet kiharaiset hiussortuvat heilahtivat, kun yksi tulokkaista esitteli itsensä Rebecaksi. Kun toinen oli saanut laitettua takin, Penelope viittoili Rebecan seuraamaan häntä ja lähti astelemaan kohti keittiötä. Puheensorinaa kuului taustalla, mutta se pidettiin vielä sen verran matalalla jotta ne, jotka oli vielä nukkumassa, saivat nukkua rauhassa.
"En varsinaisesti asu täällä tai mitään sellaista. Pikkusiskoni asuu täällä, mutta minä täällä enimmäkseen autan niin paljon kuin pystyn, mutta asun ihan vanhempieni luona. He tulevat joskus käymään täällä ja auttavat myös, mutta enemmän rahallisesti", brunette selitti uudelle tuttavuudelle samalla kun levitti käsiään vähän, mutta jatkoi kulkemista kääntäen katseensa Rebeccaan.
"Toivottavasti tulet viihtymään täällä ja saat olla niin kauan kuin haluat", hän sanoi lopuksi ennen kuin kääntyi keittiöön ja meni tiskipöydän luokse ja avasi erään kaapin oven ja otti sieltä kaksi kuppia.
"Haluatko maitoa kahvisi kanssa? Sokeria?", Penelope kysyi vielä vilkaisten Rebeccaa silmät loistaen innosta. Hän oli aina innoissaan tavatessaan uusia ihmisiä.

Rebecca

Hetken aikaa nuori nainen mietti raahaisiko reppuaan mukanaan, mutta päätti vielä toistaiseksi pitää sen selässään. Vaikka se olikin painava, sisälsi se silti hänelle hyvin tärkeitä tavaroita - hänen koko sen hetkisen omaisuutensa. Ehkä hän jaksaisi kantaa sitä vielä hetken.
Siispä Becca lähti seuraamaan uutta tuttavuuttaan, antaen katseensa harhailla tytöstä ympäristöä tutkimaan. Tummat silmät kuitenkin palasivat tutkimaan tummatukkaista nuorempaa tyttöä tämän puhuessa.
"Ah, sitten et ole varmaan samanlainen kuin.. no me..?" Kysyttiin hymyillen. Sinällään asia hieman kirpaisi. Jos hän olisi ollut tavallinen ikäisensä nuori nainen, ei hänen olisi tarvinnut pelätä perheensä puolesta ja jättää kaikkea taakseen. Rebeccan perhe olisi kyllä tahtonut pitää tytön luonaan, mutta hän itse oli nähnyt parhaaksi jättää nämä taakseen. Niin kaikilla olisi turvallisempaa.

"Kiitos, Penelope. Tämä paikka tuntuu jo nyt kodilta", Becca sanoi hymyillen iloisesti. "Olen ollut tien päällä niin pitkään että uskon tarvitsevani hieman lepoa. En oikein osaa asettua aloilleni, mutta jospa minä viihtyisin täällä edes jonkin aikaa", jatkettiin tummasilmäisen naisen naurahtaessa puheensa päätteeksi. Siro, pitkäsorminen käsi kohosi siirtämään tummia suortuvia lävistetyn korvan taakse. Korvissa olevat hempeän vaaleanpunaiset helmet olivat samaa sarmaa vaalean neuleen päälle olevan helminauha kaulakorun kanssa.

"Tilkka maitoa kiitos. En oikein pidä sokerista", vastattiin. Becca epäröi hetken ja laski sitten repun selästään lattialle seinän viereen niin ettei se ollut kenenkään kulkuväylällä. Hän kohotti käsiään ylemmäs ja venytteli hieman.
"Huh, tuntuupa hyvältä saada tuo pois edes hetkeksi..." Sanottiin hymyillen. Tummat silmät tuikkivat iloisesti Beccan silmäillessä Penelopea varovasti.
"Saanen kysyä, että miten vanha sisaresi on?" Kysyttiin hivenen varovasti. Hän ei halunnut udella, mutta toisesta olisi kiva tietää enemmän, sillä tämä tuntui niin tutulta tuodessaan hänelle mieleen omat sisarensa.

Penelope Holmes

Kuuli Rebecan kysyvän, ettei hän varmaanakaan ole mutantti ja siirsi katseensa neitokaiseen hymyillen hieman pahoittelevaan sävyyn.
”Olen aivan normaali.. Oho, tuo kuulosti jotenkin oudolta”, nuorempi neitokainen naurahti hilpeästi samalla kun nosti kätensä ja raapi poskeaan.
”Ahaha, tarkoitan siis ettei minulla ole mitään erikoista kykyä tai mitään sellaista. Autan vain täällä niin paljon kuin pystyn”, hän korjasi nopeasti ja kohotti kulmiaan samalla kun katsoi Rebeccaa odottaen toisen reaktiota. Ei hän halunnut loukata toista ja missään nimessä ei halunnut vaikuttaa sellaiselta, joka piti mutantteja alempiarvoiselta. Mielummin hän hyppäisi katolta kuin käyttäytyisi niin. He olivat aivan samanlaisia kuin ihmiset, mutta heillä saattoi olla erikoinen kyky tai näyttää vähän erilaiselta. He pystyvät tuntemaan erilaisia tunteita kuten tavalliset ihmiset kuten esimerkiksi rakkautta, pelkoa, iloa ja raivoa.

Hymy leveni Penelopen kasvoilla, kun Rebecca kiitti häntä ja kertoi paikan tuntuvan nyt jo kodilta. Se oli hyvä asia ja sitä he yrittivät saada kaikki tänne tulleet tuntemaan ja tunteakseen olevansa turvassa. Täällä ketään ei tuomittaisi mutanttiudensa takia tai mitään sellaista. Tämä uusi tuttavuus vaikutti todella mukavalta ja neitokainen oli innoissaan päästessään tutustumaan Rebeccaan.
”Oho, mistä asti olet matkannut tänne? Jos saa siis kysyä”, Penelope kysyi lisäten nopeasti lopun ettei vaikuttanut liian tungettavalta heti alussa. Nimittäin hän oli oppinut turvakodissa oleskellessaan ettei kaikilla ollut elämä kuin ruusuilla tanssimista. Aivan kaikki puheenaiheet eivät olleet miellyttäviä ja niistä ei ollut pakko kertoa, jos ei halunnut. Tietenkään. Se sai Penelopen tuntemaan surua aika lailla ja miettimään miten hyvin asiat oli hänen siskollaan.

Pirteästi nyökkäsi päätään ja kaatoi kuppeihin kahvia, jonka jälkeen hän kaatoi molempiin kuppeihin maitoa vähän. Tämän jälkeen hän laittoi tavarat takaisin paikoilleen ja otti kahvikupit käteensä ojentaen toisen Rebecalle, joka näytti venyttelevän. Naurahdus karkasi tytön huulilta ja sanoi:
”Uskon, reppusi näytti aika painavalta. Tässä on kahvisi, ole hyvä. Juo kaikessa rauhassa”, Penelope selitti samalla kun istuutui tuolille, joka oli ruokapöydän äärellä ja laski kupin pöydälle.
”Hän on 12 vuotta vanha”, nuorempi vastasi kysymykseen ongelmitta ja nosti kupin huulilleen varovasti juoden pienen kulauksen kahvia. Se oli vielä kuumaa, mutta se ei ollut syy miksi tytön kasvot vääntyivät pieneen irvistykseen maistaessaan kahvin maun suussaan.
”Oho, siitä taisi tulla aika vahvaa. Ainakin piristää oikein kunnolla jos ei muuta”, Penelope sanoi ensin irvisti, mutta kohta tyttö naurahti omalle vitsilleen samalla kun laski kupin pöydälle.
”Vanhempani katsoivat hänelle olevan parasta olla täällä, mutta he tulevat aina silloin tällöin katsomaan siskoani kun ehtivät”, Penelope selitti Rebecalle tuttavalliseen sävyyn samalla kun otti paremman asennon tuolissaan.
”Jos saan udella, niin oletko matkalla jonnekin vai reissaatko vain ilman varsinaista määränpäätä?”, tummakutrinen neitokainen kyseli utelias kiilto silmissään.

Rebecca

Hymy huulilla laimeni hetkeksi, Beccan tyytyessä hymähtämään. Hän valitsi tuolin roukapöydän ääreltä ja istuutui alas. Tuntui hyvältä saada olla vain paikoillaan. Hän oli jokseenkin tottunut siihen, ettei hän ollut normaali. Oloa kyllä helpotti tieto siitä ettei hän ollut yksin asiansa kanssa mutta silti.. Joskus hän todella toivoi ettei olisi syntynyt mutantiksi vaan ihan tavalliseksi tytöksi. Silloin hänen olisi voinut elää täysin normaalia elämää; nähdä kavereita, opiskella, seurustella, käydä töissä, mennä naimisiin ja perustaa perheen. Niin hän oli sen ennen kuvitellut menevän, mutta kun hän oli löytänyt kykynsä oli koko maailma murentunut. Juuri sillä hetkellä sellainen tavallinen, tylsä elämä tuntui niin ihanalta että Becca olisi ollut jopa valmis maksamaan sellaisesta.

"Eh, minä..."Rebecca aloitti. Halusiko hän kertoa mistä oli kotoisin? Toisaalta sillä ei ollut enää oikeastaan väliä.
"Ei minulla oikeastaan enää ole kotia.. Olen ollut tien päällä jo kohta pari vuotta enkä oikeastaan edes tiedä asuuko perheeni enää siellä missä he olivat ennen..."jatkettiin, tytön hymyillessä Penelopelle jokseenkin pahoittelevasti. Ei kai entisen asuinpaikan paljastaminen olisi ollut ihan kamalaa, mutta Becks halusi pitää tietyt asiat omana tietonaan. Vanhempi tytöistä seurasi kuinka Penelope kaatoi kahvin kuppeihin ja otti tarjotun kupin vastaan.

"Tai siis.. kun sain tietää olevani erilainen niin päätin itse lähteä, sillä perheeni olot kävivät aika painostaviksi kun naapurusto sai tietää kyvystäni. Ei sillä että se olisi vaarallinen, mutta ihmiset pelkäsivät ja ymmärrän sen täysin.."sanottiin, tummien silmien siirtyessä tuijottamaan kahvikuppiin. Hetken aikaa Becca oli yllättävän vaisu muistellessaan niitä tapahtumia, jotka olivat johtaneet siihen, että hän oli jättänyt idyllisen naapuruston taakseen ja karannut kotoa jättämättä lappua kummempia jäähyväisiä.

"Veljeni on saman ikäinen. Minä olin tai olen perheeni ainoa erilainen", sanottiin Beckyn nostaessa tummat silmänsä käymään Penelopen kasvoissa. Hän siemaisi kahvikupistaan ja hymyili.
"Ei, tämä on juuri sopivaa. Isällä oli tapana keittää samanlaista vahvaa kahvia. Heräsin tahallaan aamuisin aikaisemmin kun muut ja meillä oli tapana seimailla tälläistä vahvaa kahvia kaikessa hiljaisuudessa ja kuunnella milloin muut heräävät.." lausuttiin jokseenkin hiljaisella äänellä. Becca räpäytti silmiään ja hymyili Penelopelle, jatkaen sitten:
"mutta siitä on kauan aikaa."

Nuori nainen hymähti ja siemaisi kahviaan varovasti:
"Sisaresi on onnekas kun hänellä on teidät ja hän saa asua täällä. Minä en oikein osaa enää asettua paikoilleni kun olen tottunut kiertämään. Siitä on tullut jo tapa", selitettiin toiselle hänen laskiessaan kahvikupin pöydälle. Becca ei halunnut miettiä kipeitä asioita, joten hän kohotti iloisesti tuikkivat silmänsä Penelopeen.
"Olisitko halukas näyttämään minulle vähän kaupunkia? Olisi ihanaa päästä katselemaan paikkoja pitkästä aikaa niin kuin tavalliset ihmiset tekevät", selitettiin toiselle hymyillen.

Penelope Holmes

Penelope katsoi suu pienesti raolla, kun Rebecca vastasi hänen kysymykseensä, mutta ennen sitä toinen oli vaikuttanut sellaiselta ettei olisi halunnut vastata hänen kysymykseensä ja hän oli ollut valmis nostamaan kätensä ja sanomaan ettei siihen ollut pakko vastata jos ei halunnut, mutta ei ikinä ehtinyt tehdä mitään, kun vanhempi neitokainen vastasi hänen kysymykseensä jo. Penelopea kirpaisi pikkuisen sisältä, kun toinen sanoi ettei hänellä oikeastaan ole kotia. Hänestä tuntui pahalta se, mutta yritti olla vatvomatta asiaa liikaa. Nimittäin se ei ollut oikein kohteliasta. Myöntätuntoinen hymy levisi tytön huulille, kun kuunteli toisen kertomista sitä miksi oli lähtenyt pois kotoa. Penelope ajatteli sen olleen varmasti todella raskasta tai ainakin kuvitteli sen olleen. Hänen oli vaikea tietää sitä, koska hänen oli helppo olla, kun itse on aivan tavallinen.

Rebecan hiljennettyä hetkeksi, Penelope uppoutui omiin ajatuksiinsa josta kumminkin pian havahtui. Nyt ei ollut aika murehtia, vaan piti nauttia siitä että nyt asiat oli hyvin. Toivottavasti se oli niin myös Rebecalla.
”Ainakin olet käynyt erilaisissa paikoissa”, nuorempi sanoi iloiseen sävyyn ja joi kunnon kulauksen kahvia ja pieni irvistys palasi hänen kasvoilleen, kun vahva kahvi ei maistunut ihan niin hyvälle.

Hän hymyili pienesti kun Rebecca kertoi siitä että hänen isällään oli tapana keittää vahva kahvia.
”Minä olen myös tottunut heräämään todella aikaisin, kun meillä oli ennen maatila, missä meillä oli kotieläimiä ja oli ehdittävä tekemään kaikki askareet päivän aikana”, Penelope selitti hymyillen haikeana muistellessaan niitä aikoja, kun he asuivat vielä Minnesotassa. Rebecan kanssa jutustelu sujui kuin tanssi – siis ei muidenkaan kanssa ollut vaikea jutella, mutta joskus törmäsi sellaisiin ihmisiin joiden kanssa juttelu oli niin mukavaa ja sitä ei oikein osannut selittää sen paremmin.

”Olet varmasti tavannut erilaisia ihmisiä matkatessasi. Itse en ole ikinä matkustanut sen kummemmin. Minnesatossa me lapset olimme vain siellä kotitilalla ja autettiin maatilan askareissa – tai no siskoni oli silloin vielä sen verran nuori ettei osallistunut, mutta isoveljen kanssa osallistuttiin ja täällä Manhattanilla..”, Penelope selitti huolettomana ja siirsi katseensa muualle hetkeksi kohauttaen olkiaan.
”Ei ole tullut lähdettyä minnekään ja en oikein tiedä minne lähtisin. Viihdyn täällä kyllä, mutta olisi ehkä kiinnostavaa lähteä matkustamaan jonnekin”, hän jatkoi hetken päästä siirtäen katseensa takaisin Rebeccaan.
Seuraavan kysymyksen, jonka vanhempi neitokainen esitti sai Penelopessa aikaan tämän sinisten väristen silmien tuikkivan innosta ja hänen ei tarvinnut miettiä ollenkaan, vaan vastasi samantien:
”Totta kai! Siitä tulee varmasti tosi hauskaa ja kerro vain milloin haluat lähteä turistikierrokselle”. Tyttö säteili innosta ja joi loput kahvistaan, mutta tällä kertaa ei irvistänyt maun takia, vaan oli alkanut tottua siihen vahvaan kahvin makuun.

Puheensorina alkoi voimistua muissa huoneissa ja muutama asukas tuli keittiöön hakemaan aamupalaa ja Penelope pirteän tarmokkaasti toivotti heille hyvää huomenta.
"Turistikierros olisi parasta tehdä silloin kun ulkona on parempi sää", tummakutrinen neitokainen ehdotti vanhemmalle, joka istui häntä vastapäätä. Mielessään hän alkoi miettiä minne hän veisi Rebecan, niin innoissaan hän oli tästä turistikierroksesta.
"Oh, melkein unohdin kokonaan. Haluatko jotain aamiaista? Tein tässä aikaisemmin voileipiä valmiiksi ja jossain vaiheessa voin näyttää sitten huoneen missä voit nukkua", Penelope löi kätensä yhteen muistaessaan sen että oli unohtanut nämä asiat aivan kokonaan. Eihän heillä ollut mikään kiire, mutta aina välillä Penelopella oli ongelma hypätä asiasta toiseen nopeasti, ettei aina hänen perässään meinannut pysyä.
"Ihan rauhassa juo siis kahvisi, ettei ole mitään kiirettä", hän lisäsi hetken päästä heilauttaen kättään ilmassa ja naurahti itselleen.

Rebecca

Vanhempi tytöistä hymyili ja nyökkäsi.
"Totta. Onhan sitä tullut törmättyä kaikenlaiseen. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole sellaisia, joihin mielellään törmäisin enää, mutta näitä sattuu", puheltiin hivenen vähättelevästi. Pariin vuoteen mahtui paljon iloa, surua, pelkoa ja onnellisuuden tunnetta. Onneksi Rebeccan suhtautuminen elämään oli jokseenkin positiivinen - kunhan hän ei vain jäisi kokonaan yksin. Se oli kaikkein pahinta ja sitäkin hän oli ikävä kyllä joutunut kokemaan.

Rebecca mietti hetken, kuunnellen Penelopen puhetta. Hänelle itselleen oli ollut suuri kynnys lähteä minnekään ja jättää koti taakse. Se oli kuitenkin ollut pakko tehdä. Ennen sitä hän oli ollut samaan tapaan utelias näkemään hieman muutakin kuin sen tutun ja turvallisen kotikaupungin, jotan Becca osittain ymmärsi miltä Penelopesta mahtoi tuntua.
"Jos sinä haluat, niin voit matkustaa minun kanssani. Vaikka edes johonkin lähelle niin pääset näkemään millaista muualla on", ehdotettiin, Beccan kiirehtiessä lisäämään:
".. mutta tietenkin vain jos se sopii perheellesi!"
Eihän hän voisi tehdä toisessa samanlaista karkuria kun hän itse oli.

Häntä hivenen hymyilytti nuoren tytön aito reaktio, mutta Becks ei ehtinyt enää vastata tälle kun hänelle vieraita nuoria käväisi keittiön puolella. Tummat kaurismaiset silmät seurasivat kiinnostuneina uusia kasvoja, Beccan tervehtiessä näitä kauniisti hymyillen.
Tummat silmät kuitenkin kiinnittyivät taas uuteen tuttavuuteen.
"ilman muuta! Ei tuolla mielellään tälläiselle ilmalla ole. Toivottavasti tulisi parempi sää nopeasti, tälläiset koleat kelit ovat niin ikäviä", vastattiin Penelopelle.
"Joo, leipä maistuisi. Tosin ei tässä mikään kiire ole, ihana saada istua pitkästä aikaa tällä tavalla ja jutella", Becca sanoi hymyillen, kohottaen sitten kahvikupin huulilleen. Hän siemaili kupin tyhjäksi ja asetti sen sitten pöydälle. Siitä oli tosiaan pitkä aika kun hän oli istunut aloillaan näinkin rennosti.

Penelope Holmes

Olisihan se mielenkiintoista nähdä maailmaa ja poistua tutusta ja turvallisesta alueesta. Seikkailla erilaisissa paikoissa ja sillein. Kumminkin jokin näkymätön voima piti Penelopen täällä, missä autettavia oli paljon. Rebecan ehdotus kuulosti hyvältä ja hänen teki mieli tarttua siihen samantien. Suloisesti hymyili uudelle kaverilleen ja iloisella äänensävyllä vastasi naurahtaen:
”Kuulostaa aivan makoisalta idealta. Pidän sen mielessä, vaikka kuinka haluaisin niin en välttämättä pysty lähtemään kovin kauas”. Siirsi katseensa kahvikuppiinsa hymyn pysyen hänen kasvoillaan.
”Ehkä joku päivä tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä haluan pysyä täällä ja auttaa sitä tarvitsevia niin paljon kuin pystyn”, Penelope selitti hetken hiljaisuuden jälkeen nostaen katseensa takaisin Rebeccaan ja hänen kirkkaan sinisen väriset silmät tuikkivat päättäväisyydestä. Se oli päätös, jonka hän oli tehnyt aikaa sitten.
"Vanhempani ovat totta kai huolehtivaisia, mutta uskon heidän antavan minun lähteä pikku reissulle. Olenhan minä jo iso tyttö", nuorempi selitti nauraen huolettomasti ja kallisti päätään vähän.

Rebecan vastattua hänen kysymykseensä myöntävästi, Penelope itse nousi seisomaan ja lähti hakemaan leipää vanhemmalle neitokaiselle.
”Uskon. Aina välillä haluaa vain istahtaa ja hengähtää edes hetken ajan”, nuorempi sanoi samalla kun otti voileivän, jonka vei sitten toiselle asettaen lautasen toisen eteen pöydälle. Lautanen ei ollut mitenkään erikoisen näköinen. Muutenkin astioita oli tietty määrä, mutta osa niistä oli ajan mittaan saatu lahjoitusten kautta. Sen takia oli paljon erilaisia astioita, mutta se ei ollenkaan haitannut. Penelope oli iloinen siitä, että löytyi ihmisiä, jotka halusivat auttaa mutantteja, jotka olivat loppujen lopuksi samanlaisia kuin he, mutta heillä oli jotain erikoista. Joko se oli jonkinlainen kyky tai sitten se näkyi heti ulkonäöstä.
Asetettuaan lautasen, jossa leipä oli, Penelope palasi paikalleen ja hymyili tervehdykseksi ohi kulkevalle henkilölle ja siirsi huomionsa takaisin Rebeccaan.
”Mutta täällä saat oleskella niin kauan kuin haluat ja jos on jotain kysyttävää tai jotain vastaavaan, niin voit kääntyä kenen tahansa puoleen”, tyttö selitti ystävällisesti ja joi kulauksen kahviaan. Sade rummutti ikkunaa vasten, mutta omalla tavallaan se osasi olla rauhoittavaa ja sitä oli mukava kuunnella. Vipinää alkoi olla siellä pikku hiljaa. Osa oli alkanut heräilemään ja oli vain ajan kysymys milloin hänen siskonsa heräisi.

//Anteeksi pieni kesto vastaamisessa *köhköh* ja anteeksi, ettei tää vuoro ole kauheen hyvä :'D//