So, we are going to be one big weird family! [KUOLLUT.]

// Maya tänne Erikin kanssa ja Rixu Thanen!! //

perjantai 28. kesäkuuta 1966

Brotherhoodin päämaja


Sophia Kelsey

Heräämiset eivät koskaan olleet mukavia Järjestön kanssa. Hän ei koskaan saanut nukkua niin pitkään kuin halusi sekä hänet usein revittiin sängystä suoraan jonnekin kokeisiin. Huoneet olivat muutenkin aina synkkiä ja pimeitä sekä karuja. Ne olivat myös kylmiä ja värittömiä. Joten kun hän heräsi auringonvalon säteisiin, jotka tulivat pienistä verhon raoista suoraan hänen kasvoilleen, joutui hän muutaman kerran räpyttelemään silmiään. Hän kimposi istumaan saman tien, katsoen hiukan epäluuloisena ympärilleen. Missä hän oikein oli ja.. Oliko tuo vaimea hengitysääni? Hän ajatteli ja käänsi sitten ilmeettömät kasvonsa alas ja hän huomasi tuon ruskeatukkaisen nuoren tytön nukkuvan sikiöasennossa siinä hänen vieressään. Ja tuo tyttö oli varsin tiukasti kiinnittänyt pienet kätensä Sophian toisen käden ympärille.

Molly.

Sophia vei vapaan kätensä ohimolleen, hieroen hieman sitä. Missä hän oikein oli? Tai parempi kysymys, mitä ihmettä oli oikein tapahtunut? Hän veti syvään henkeä ja yritti saada päässä juokseviaan asioita loogiseen järjestykseen. Kuvia vilisi niin paljon, että hän tunsi taas päänsäryn alkavan ja huokaisi sitten mielessään hiukan, vaikka kasvot pysyivätkin täysin ilmeettöminä. Lopulta hän löysi muiston, jossa hän oli kohdannut pitkän miehen, joka oli päästänyt hänet lepositeistä. Sophia seurasi muistonsa polkua, joka ikävä kyllä päättyi hänen kohtaukseensa. No, kohtaukset eivät olleet hänelle mitään uutta ja hän oli ilmeisesti hyvin lääkityksen vaikutuksen alaisena. Ja ilman täydellistä muistiaan tuskin olisi muistanut edes koko kyseistä tapahtumaa.

Eli, hän ja Molly eivät olleet enää siellä, missä heitä oli pidetty jo monta vuotta. He eivät olleet enää labrarottina. Joten kysymys kuului, kuka heistä tällä kertaa halusi jotain? Ja mitä?

Hän istui paikallaan jähmettyneenä ja antoi katseensa kiertää huoneessa, vieden jokaisen pienen yksityiskohdan muistinsa syövereihin. Huone oli tummanpuhuva ja siellä oli isot ikkunat, jotka olivat juuri sillä hetkellä verhojen peitossa. Hän vilkaisi taas alaspäin, huomaten että joku oli vaihtanut hänen valkoisen sairaala-asunsa beigen väriseen kaksiosaiseen yöpukuun.

Pian tytön katse kääntyi takaisin ylöspäin, kun kuuli huoneen oven käyvän.

// Täällä ollaan! Ja Molly kans :D//

Molly Howard

Pitkät ruskeat hiukset omaava tyttö nukkua tuhisi pehmeässä sängyssä. Hän oli vetäytynyt jonkinlaiseen sikiöasentoon ja hän oli kietonut molemmat pienet kätensä Sophian käsivarren ympärille.
Vuorokausi oli ollut vähän turhankin jännittävä pienelle tytölle  - hän ei edes  tiennyt  oliko heidät pelastettu vai oliko tämä kenties vielä pahempi paikka kuin Järjestö. Molly oli kyllä tuntenut jonkinlaista luottamusta sitä kultasilmäistä naista kohtaan, sillä hän ei ollut vaikuttanut lainkaan ilkeältä. Ja hehän olivat olleet myös mutantteja? Ihan niin kuin hän ja Sophiakin.

Nukkuminen ei Järjestössä ollut koskaan kivaa. Se oli vain se pakollinen väli, jolloin piti levätä, jotta jaksoi olla hereillä seuraavana päivänä.
Viime yönä tyttö oli kuitenkin nukkunut paremmin kuin moneen vuoteen. Hän oli saanut jäädä nukkumaan Sophian huoneeseen, vaaleatukkaisen tytön viereen.

Pieni yninä pääsi karkaamaan lapsen huulilta ja silmien väliin muodostui pieni ryppy, josta tiesi, että kohta hän heräisi. Oven kolahdus saikin tytön lopulta heräämään ja Mollylla  meni  hetki tajuta missä hän oikein oli. Suuret silmät katsoivat pelokkaina ympärilleen, kun hän nousi istumaan siihen Sophian viereen, joka oli jo herännyt.
Kuin turvaa hakien Molly painautui lähemmäs vaaleatukkaisen kylkeä.


Erik Lehnsherr

Edellisen päivän operaatio Järjestön Houstonissa sijaitsevaan sivukonttoriin oli sujunut paljon paremmin kuin mitä Erik oli uskaltanut edes toivoa. Emma ja Mystique olivat saaneet kerättyä talteen paljon ihan hyödyllisiä tietoja - osa oli tarkemman tutkailun jälkeen  paljastunut ihan hyödyttömäksi, mutta tarpeellisia tietoja oli myös löytynyt.
Järjestölle yllätyshyökkäys oli ollut valtava takapakki ja se tieto sai Erikin suorastaan myhäilemään tyytyväisenä. Brotherhood pärjäsi hyvin ja he saivat ihan oikeasti jotain aikaankin.

Teollisuusalueelta oli myös löytynyt kaksi labrarottaa, nuori vaaleatukkainen tyttö, joka oli saanut epileptisen kohtauksen Houstonissa, hetki sen jälkeen kun tämä oli ensin johdattanut heidät toisen labrarotan luokse. Pieni lapsi, ei taatusti kymmentä vanhempi, oli ollut lukittuna hälytysjärjestelmin vartioidun ja lukitun oven takana pienessä huoneessa, joka muistutti enemmän vankilaa kuin sopivaa huonetta pienelle lapselle.
Toki Erik tiesi paremmin kuin hyvin mitä Järjestö labrarotilleen teki - ei heitä kiinnostanut minkä ikäinen kohde oli kyseessä, oliko tämä tyttö vai poika, kidutusta ja kokeita oli joka  tapauksessa tiedossa.
Ja siitä syystä hän pystyi hyvin samaistumaan näihin kahteen, jotka he olivat eilen ottaneet mukaansa.

He olivat vieneet tytöt yhteen vapaista huoneista, kun he olivat teleportanneet Azazelin avulla takaisin Brotherhoodin Los Angelesissa sijaitsevaan päämajaan. Vaaleatukkainen tyttö oli nimittäin kohtauksensa jälkeen ollut edelleen tajuton, se koe mitä Järjestö oli hänelle ennen heidän saapumistaan tehnyt, oli ilmeisesti ollut todella fyysisesti raskas ja uuvuttava.
Nuorempi tyttö taas ei suostunut puhumaan mitään, hän oli vain halunnut pysyä vaaleatukkaisen tytön lähellä.
Niinpä Erik oli käskenyt Emmaa ja Ravenia vaihtamaan tytöille mukavammat vaatteet päälle - valkoiset potilasasut eivät todellakaan olleet silmiä hiveleviä, eikä Erik halunnut tyttöjen ajattelevan, että he olisivat täälläkin vankeina. Sen jälkeen nämä oli jätetty omaan rauhaan yhteen lukuisista vapaista huoneista.

Seuraava päivä oli koittanut ja Erik alkoi olla suorastaan kärsimättömän utelias. Hän tahtoi todella tietää mitä tytöt olivat tehneet juuri tuossa sivukonttorissa. Miksi Järjestö oli tuonut heidät sinne? Ja mitä kykyjä heillä olisi - mutantteja he olivat ihan varmasti, ei Järjestö muuten olisi heistä kiinnostunut.
Kaikki muu tieto olisi plussaa, hänellä oli paljon asioita, joita hän tahtoi selvittää.

Erik oli vinkannut Thanen ja Emman mukaansa ja lähtenyt nousemaan portaita kohti yläkertaa, sitä huonetta jossa tytöt majailivat. Emma saisi uusintayrityksen lukea molempien  ajatukset, selvittää kaiken mahdollisen, jos nämä jättäisivät jotain kertomatta. Thane olisi muuten vain hyödyllinen, jos jompi kumpi kaksikosta alkaisikin hankalaksi - toki Erik osasi itsekin pitää puolensa, mutta siitä taas ei ollut takuita, että hänen käsittelyssään jäisi henkiin.
Mies oli jättänyt tällä kertaa kypärän pois päästään - hän oli jollain tasolla oppinut luottamaan omaan porukkaansa sen verran, ettei hän kokenut tarpeelliseksi pitää sitä koko aikaa.
Tummaan pooloneuleeseen ja tavallisiin farkkuihin pukeutunut mies avasi koputtamatta sen huoneen oven, johon tytöt oli majoitettu - ja hän saikin huomata, että vaaleatukkainen tyttö oli jo hereillä.
"Ah, oletkin jo hereillä", Erik totesi kuin jotain sanoakseen astuessaan sisään Emma ja Thane perässään.
"Se helpottaakin asioita kummasti."

//Täältä tullaan~ :DD//

Lucian 'Thane' Hayne

Loppujen lopuksi eilinen käynti siellä Järjestön sivukonttorissa Houstonissa oli näköjään ollut onnistunut hyvin ja Erik tuntui olevan siitä tyytyväinen. Ainakin he olivat löytäneet tarpeellista tietoa sieltä. Olihan se ollut aika läheltä piti tilanne, mutta ainakin Järjestölle se oli ollut aikamoinen yllätys, että he olivat niin helposti päässeet heidän turvatoimien ohi. Siinä saivat hikisenä miettiä miten se oli onnistunut, mutta Thanea ei se kiinnostanut. Se mikä häntä mietitytti oli ne kaksi nuorta, jotka he olivat ottaneet mukaan Houstonista. Olihan hän kuvitellut, ettei Järjestö kohtele mutantteja, jotka he olivat saaneet käsiinsä, kohdelleet kuin kukkasta kämmenellä, mutta tämä oli kumminkin yllättänyt pojan todella pahasti. Etenkin kun toinen tytöistä oli niin nuori, suunnilleen kymmenen vuotta vanha. Ajatus siitä miten huonosti Järjestön tyypit olivat kohdelleet pientä tyttöä sai pojan rauhallisen kuoren alla kiehumaan, mutta kykeni pitämään tunteensa kurissa. Helposti tuo piti jopa tunteensa itsellään, ettei antaisi muille edes pientä vihjettä omista ajatuksistaan. Paitsi oli niitä joitakin poikkeuksia, jotka pääsivät hänen päänsä sisälle ja pystyisivät lukea hänen ajatuksensa helposti. Siitä tummahiuksinen ei pitänyt ollenkaan, koska mieluiten halusi pitää ne ihan oman päänsä sisällä.

Erik oli vinkannut Thanelle ja vaaleahiuksiselle naiselle, Emma Frostille, että tulisivat tuon mukaan. Kaksikko seurasivat miestä siihen huoneeseen, minne tytöt oli majoitettu aikaisemmin. Thane itse oli pukeutunut tummaan t-paitaan ja mustiin housuihin, jotka olivat vähän väljät hänelle, mutta niissä oli helppo kulkea kumminkin. Thane astui huoneeseen viimeisenä ja pysytteli oven luona nojaten selällään seinää vasten ja risti kätensä rintakehälleen ja kuten yleensä seurasi harmaansinisillä silmillään taustalta tilannetta pitäen tyttöjä silmällä. Hänen oli tarkoitus puuttua vasta sitten, jos jompikumpi tytöistä alkaisikin hankalaksi. Ilme neutraalina pysytteli taka-alalla seuraten tilannetta ja pysyi paikallaan aivan liikkumatta.

Sophia Kelsey

Kasvot neutraalina tuijotti tuota kolmikkoa, joka astui ovesta sisään – kuin omistaen paikan. Ja niin asioiden laita varmaan olikin. Tuo yksi oli se, joka toi hänen mieleen kuvia natsi-Saksan ajoista sekä oudoista kokeista, sekä joistain tutkijoista. Sophia oli onnekseen nukkunut sen verran hyvin, että vaikka muistoja sekä tietoja vyöryi juuri silläkin hetkellä hänen päähänsä, ei hän tuntenut julman suurta pääkipua tai uuden epileptisen kohtauksen alkua. Tämä oli jo hänelle normaali olotila – hän oli jo tottunut.

Sophia vilkaisi sitä nuorempaa tyttöä, joka oli päättänyt kanssa herätä ja turvautua häneen. Ensimmäistä kertaa Sophia osoitti jotain kiinnostusta ympäristöään kohtaan ja vei kätensä varovasti tuon tytön kädelle, kuin rauhoittaakseen toista. Sen tehtyään katsoi taas tuota ovesta tullutta kolmikkoa.
”Helpottaa asioita millä tavalla?” Hän kysyi sitten, ilmekään värähtämättä ja ääni hiukan käheänä kohtauksen jäljiltä. Hänen äänensäkin oli neutraali, ei minkäänlaista tunnetta – ei pelkoa, väsymystä, ei mitään. Hän antoi katseensa uppoutua tuohon pisimpään mieheen, joka selvästi omisti jonkinlaisen johtoaseman. Joitain kysymyksiä oli Sophian mielessä, mutta hänellä oli tapana puhua vain silloin, kun häneltä kysyttiin kysymyksiä tai hänelle kommentoitiin jotain. Ne vuodet järjestön kanssa olivat tehneet tehtävänsä. Hän vastasi kysymyksiin, ei rettelöetsinyt eikä tehnyt asioita muutenkaan mitenkään vaikealla tavalla.

Suurin kysymys Sophian mielessä tällä hetkellä oli, että keitä nuo olivat sekä mitä he oikein tahtoivat heistä? Oliko tämä vain joku Järjestön oma pieni testi, että mitä he tekisivät tällaisen tilanteen tapahtuessa? Sophian katse porautui sitten tuon vaaleatukkaisen naisen silmiin, joka tuijotti häntä erittäin tiiviisti sillä hetkellä. Mitä tuo oikein yritti?

Erik Lehnsherr

Ehkä asiat lähtisivätkin mallikkaasti vauhtiin, varsinkin kun molemmat heidän vieraistaan olivatkin jo hereillä. Vaikkei Erik koskaan antanut ulkonäön hämätä itseään - hän tiesi paremmin kuin hyvin, että mitä viattominkin otus saattoi loppupeleissä olla se kaikkein vaarallisin - niin sillä hetkellä tuo sängyllä istuva kaksikko näytti vaarattomalta.
Pienestä lapsesta näki heti, että tämä pelkäsi, eikä tämä tuntunut tietävän miten olisi tilanteeseen ragoinut - niinpä hän haki turvaa vanhemmasta tytöstä. Blondi taas näytti juuri siltä, miltä mies oli itsekin aikoinaan näyttänyt - pelkältä koneelta, joka teki mitä käskettiin, eikä tehnyt asioista vaikeita pistämällä hanttiin. Toinen oli kuin pelkkä kuori, sisältä täysin ontto.

Brotherhoodin johtaja oli keskittyänyt huomionsa sängyllä istuvaan kaksikkoon, varsinkin tuohon blondiin tyttöön, joka juuri esitti mitä neutraaleimmalla äänellä kysymyksen siitä, että millä tavalla heidän hereillä olonsa oikein helpotti asioita. Mies hymähti hieman.
"Teidän jututtaminen tulee olemaan paljon helpompaa, kun olette jo valmiiksi hereillä", mies vastasi itsekin melko neutraaliin sävyyn.
Erik oli heti huoneeseen astuttuaan antanut Emmalle merkin, että tämä voisi aloittaa hommansa. Vaaleahiuksinen nainen tuijottikin nuorempaa blondia hyvinkin intensiivisellä katseella, keskittyen tehtäväänsä kunnolla.
Emman kulmien väliin ilmestyi välillä ikävän näköinen kurttu ja silmät painuivat kiinni tavalla, kuin hän olisi saanut yllättävän päänsäryn.

"Alotetaan helpolla - onko teillä nimiä?" Erik kysyi, seuraten tyttöjen mahdollisia reaktioita mielenkiinnolla. Hän otti huoneen seinänvierustalta tuolin, siirsi kevyenoloisesti keskemmälle huonetta - ei liian lähelle, mutta sopivan matkan päähän - ja istuutui sille. Huoneeseen oli laskeutunut hiljaisuus.
"Ei me aiota teitä satuttaa, mutta tää kuulustelu on ihan paikallaan, koska siellä ei pitänyt olla yhtäkään labrarottaa", mies jatkoi hetken kuluttua, viitaten 'siellä' - sanalla Houstonissa sijaitsevaan sivukonttoriin, josta he olivat tytöt edellisenä päivänä ottaneet mukaansa.

Harmaiden silmien katse oli tutkiva, aivan kuin hän olisi yrittänyt etsiä vastauksia kysymyksiinsä tyttöjen ulkoisesta olemuksesta. Lopulta lähes olemattoman pieni hymähdys pääsi karkaamaan hänen toisesta suupielestään.
"Minä olen Erik Lehnsherr, Brotherhoodin johtaja ja mutanttien keskuudessa minusta käytetään nimitystä Magneto. Tämä on yksi Brotherhoodin päämajoista Kaliforniassa", hän päätti lopulta vähän kertoa jotain itsestään ja avata tilannetta muutenkin, kaksikko kun tuskin oli millään tavalla tietoinen ulkomaailman asioista.
"Tässä on Emma Frost ja Thane", mies esitteli myös seurassaan olevan kaksikon, joista molemmat pitivät tiiviisti sängyllä istuvaa kaksikkoa silmällä.

Erik käänsi katseensa jälleen tyttöihin.
"Ja nyt... teidän nimet?"


Molly Howard

Tilanne oli pienen tytön mielestä hyvin epämiellyttävä ja jollain tapaa myös pelottava. Ei Molly kuitenkaan ollut niin peloissaan kuin mitä hän oli ollut Järjestössä ja Järjestön työntekijöiden ja tutkijoiden käsittelyssä.
Ehkä se johtui siitä, että nämä mutantit olivat pelastaneet heidät edellisenä päivänä. Tai ainakin tyttö kovasti uskoi, että hänet ja Sophiat oli pelastettu - vaikka se niin uskomattomalta ja oudolta kuulostikin, kun hän oli aina olettanut joutuvansa olemaan koko ikänsä Järjestössä.

Tyttö kuunteli, kun se harmaasilmäinen mies puhui - tämän ääni suorastaan huokui auktoriteettia, joka sai muut kuuntelemaan, eikä miehen todellakaan tarvinnut korottaa ääntään lainkaan.
Mies kertoi oman nimensä, sanoi ettei heidän aikeenaan ollut satuttaa heitä, esitteli vieressään olevan kaksikon ja kertoi tämän paikan olevan Brotherhoodin päämaja. Brotherhood?
Molly vilkaisi varovasti Sophiaa, kuin neuvoa hakien; mitä heidän kannattaisi tässä tilanteessa tehdä? Hän puri pienesti alahuultaan, uskaltamatta avata suutaan.

Lucian 'Thane' Hayne

Tummahiuksinen nuorukainen seisoi taka-alalla pitäen kaksikkoa silmällä, jos nuo yrittäisivät jotain. Katsoi tarkkaan tyttöjen ilmeitä ja eleitä samalla kun kuunteli vierestä keskustelua. Se oli hänen tehtävänsä, joten Thane keskittyi siihen. Kädet ristittynä rintakehälle, poika nojasi seinää vasten siniharmailla silmillään katsoi tiiviisti tyttöjä ja kasvot eivät paljastaneet pojan ajatuksista eikä tunteista yhtikäs mitään.
Kuuli Erikin esittelevän itsensä ja ei kauaa kestänyt, kun tuo esitteli Emman ja hänet. Thanen ilmekään ei värähtänyt ja tuo vain katsoi hiljaisena tyttöjä. Ei tehnyt pienintäkään liikettä, vaan pysyi liikkumattomana. Näki kuinka pieni tyttö vilkaisi toista tyttöä varovasti. Siinä ei ollut mitään epäilyttävää. Vaikka kaksikko ei näyttänyt ollenkaan uhkaavalta, niin koskaan ei voinut olla liian varovainen.

Sophia

Nimi oli ainoa asia, jonka Sophia muisti hyvin ilman mitään suuria kipuja ja kohtauksia. Nimi oli hänellä hyvin rakas. Joten sen takia hän ei halunnut paljastaa sitä heti ensikättelyssä. Ei nyt. Ei ehkä myöhemminkään. Nimi kertoi paljon omistajastaan ja antoi myös valtaa sille, joka sen tiesi. Näin tämä tyttö uskoi. Joten, kun mies kysyi heidän nimiään, Sophia oli hiljaa ja tuijotti apaattisesti tuota miestä. Ilmekään ei värähtänyt.

Lupaus satuttamatta.. No, jos tyttö olisi ollut tuhisija-tapaus, hän olisi tuhahtanut kovaan ääneen ja kenties pyöräyttänyt silmiään. Niinhän ne kaikki sanoivat. Niin järjestökin puhui aluksi ja keskellä, kenties luvaten myös että kaikki kipu loppuisi aikanaan. Mitä kuitenkin kävi? Tahtomattaan Sophia haparoi toisella kädellänsä vasemman kätensä rannetta, jossa oli suuret ja tummat mustelmat – mustelmat jotka eivät oikeastaan koskaan olleet päässet parantumaan kokonaan.

”Minä olen Erik Lehnsherr, Brotherhoodin johtaja ja mutanttien keskuudessa minusta käytetään nimitystä Magneto” – tuon lauseen jälkeen kaikki mitä Erik niminen mies puhui, jäi noteeraamatta tytöltä. Sophian katse lasittui hetkeksi, eikä hän huomannut minkään asian tapahtuvan huoneessa. Kuvat alkoivat vilistä taas päässä. Hengitys alkoi pikkuhiljaa muuttua raskaammaksi ja kun tytön tietämättä hiljaisuus oli laskeutunut joukon ylle – hänen vartalonsa nytkähti. Vapaa käsi puristi sängyssä olevaa lakanaa ja suuret silmät olivat kiinni täydellisesti Erikissä.

”214782”, oli ensimmäinen ääni jonka tyttö sai suustaan sanottua. Päässään hänellä välähti kuva nuoren pojan käsivarresta, johon oli tatuoitu kyseinen numero. ”Auschitzin-keskitysleiri.. natsi-Saksa.. Perhe, kuollut.” Tyttö nyki jo ankarammin, purren sitten vahingossa huultaan. Metallinmaku maistui suussa, mutta se ei lopettanut tytön kohtausta.
”Kuva-materiaalia ei paljon jäljellä, vain ne jotka onnistettu löytämään”, tyttö mutisi niitä sanoja, joita hänelle oltiin samalla toistettu kun kyseisiä tietoja oli tallennettu hänen päähänsä. Tyttö parahti hiukan ääneen, kun kuva erilaisista kidutusvälineistä kytkettynä nuoreen poikaan ilmestyi hänen silmiensä eteen.
”Dr. Schimdt.. Dr. Schimdt.. Erik.. schmdterik”, tyttö jatkoi sopertamista ja alkoi pudistella päätään, kuin yrittäen lopettaa noiden kuvien ja äänien sekä muistojen vilinän.