Scared of you being scared of me

// Maya ja Molly. Onko päivämäärällä väliä? 1966, mutta päivä ja kuukausi. Minulle passaa oikeastaan mikä päivämäärä tahansa x) Paikkana Los Angeles, Brotherhoodin päämaja.

Ryder

Ryder makasi vuoteellaan turhautuneena. Epätoivoiset äänet olivat vaikerrelleet päässään tauotta jo toista tuntia ja päänsä alkoi käydä kipeäksi. Uloskaan hän ei kuitenkaan voinut lähteä, koska oli joutunut lapsenvahdiksi. Vahtivuoro oli ensimmäisensä, mutta hän olisi pärjännyt vallan hyvin ilman tätä yhtäkään kertaa. Kenen idea oli jättää häntä todennäköisesti pelkäävä lapsi ja lapsia kammoava, ääniä päässään kuuleva mies kahdestaan? Minne kaikki muutoinkin olivat saaneet päähänsä lähteä samana päivänä, samaan aikaan?
Hän ei osannut käsitellä lapsia ja näin ollen vältteli näitä yleensä niin hyvin kuin taisi. Ei se yleensä edes vaivaa vaatinut, lapset tapasivat yhtälailla kiertää hänet kaukaa, joten he tulivat keskenään toimeen niin kauan, kun tiensä eivät kohdanneet. Nyt hänen olisi pitänyt vahtia yhtä sellaista, pientä ihmistä. Totta puhuen hän ei edes tiennyt, missä päin rakennusta tyttö tällä hetkellä oli. Hän oli hakeutunut omaan rauhaansa, kun oli saanut ääniltä rauhaa, mutta ne olivat pian palanneet piinaamaan häntä. Nyt hän olisi antanut melkein mitä tahansa päästäkseen hetkeksi ulos. Ei ulkoilma ääniä vaimentanut, mutta raikas tuuli toivon mukaan auttaisi piinaavaan päänsärkyynsä.
vastahakoisesti pitkä, tummanpuhuva mies nousi vuoteeltaan ja lähti venytellen kiertämään rakennusta. Ryder ei ollut varma siitä, tahtoiko todella löytää tyttöä vai vain uskotella itselleen, että oli koettanut etsiä tätä ja voisi hyvällä omatunnolla palata takaisin huoneeseensa. Vakuutella itselleen, ettei ulos nyt vain pystynyt lähtemään ja äänet oli kestettävä sisätiloissa.

Hän uskoi tytön olevan omassa huoneessaan, joten suuntasi askeleensa ruokasaliin. Samalla hän voisi käydä hakemassa keittiöstä jotakin syötävää. Miehen askeleet pysähtyivät kuin seinään ruokasalin ovensuussa, kun hän näki tytön pitkän pöydän ääressä paperin ylle kumartuneena.
Ryder pohti hetken olisiko parempi vain perääntyä, palata takaisin omaan huoneeseensa ennen kuin tyttö saisi mitään syytä pelätä häntä yhtään sen enempää, ennen kuin hän itse onnistuisi tavalla tai toisella tahtomattaan rikkomaan tuon herkän, pienen olennon.
Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteivätkö tummat silmänalusensa, mustat vaatteensa, mustat, pitkät hiuksensa ja äänien johdosta kasvoilleen kohonnut kärsivä ilmeensä olisi saaneet tyttöä oitis vakuuttuneeksi siitä, että hän oli paha mies. Jonkinlainen murhaaja tai vähintäänkin väkivaltarikollinen. Ryder sulki hetkeksi silmänsä ja koetti pakottaa kasvonsa peruslukemille huolimatta väsymyksestään ja ärtymyksestään, tykyttävästä päänsärystään ja lapsia kohtaan tuntemastaan epävarmuudesta.
"Mi-tä... Mitä sinä teet?" mies kysyi epävakaalla, tarkoitettua kimeämmäksi kohonneella äänellä ja koetti loihtia huulilleen jonkin hymyntapaisen, joka muistutti varmasti enemmän irvistystä kuin ystävällistä elettä.

// Täältäpä tullaan! :----D




Suurissa sinivihreissä silmissä oli hyvin keskittynyt katse, kun ne seurasivat tarkkaavaisina lyijykynän liikettä valkoisella paperilla, josta muodostui hyvää vauhtia kaunis ja hyvin tarkasti todellisuutta jäljittelevä piirros puutarhasta, joka heidän sisäpihallaan oli.
Brotherhoodin päämajassa oli kerrankin todella hiljaista, mikä oli epätavallista ja harvinaista, sillä yleensä siellä oli aina joku paikalla pitämässä edes jonkinlaista meteliä ja päästämässä tavallisen elämisen ääniä.
Nyt oli kertakaikkiaan hyvin hiljaista, mutta ruskeahiuksinen pikkuneito ei tätä edes huomannut, kun hän oli niin uppoutunut piirtämisen maailmoihin - piirtäminen oli hänelle kuin jonkinlaista terapiaa, mikä rauhoitti mieltä ja siitä tuli hänelle muutenkin parempi olo ja hyvä mieli.
Uudessa kodissaan Brotherhoodissa Mollyn ei yleensä koskaan tarvinnut olla yksin, sillä monet halusivat viettää aikaansa perheen nuorimmaisen kanssa, mutta nyt oli yksi niistä harvinaisista hetkistä, kun kaikki olivat lähteneet yhtä aikaa kuka minnekin.
Mystique oli varmaan hoitamassa jotain Erikin antamaa tehtävää, Thane oli opettamassa Sophialle lähitaistelun alkeita, Erik ja Emma olivat myös hoitamassa Brotherhoodin asioita, ja kaikki loput olivat kuka missäkin.

10-vuotiaan pikkuneidin pitkät ruskeat hiukset oli letitetty vihreällä silkkinauhalla kahdelle siistille letille, Emma oli aamulla harjannut hänen hiuksensa ja letittänyt ne. Mollysta se oli mukavaa, kun Emma jaksoi joka päivä laittaa hänen hiuksiaan ja valita hänen vaatteensa. Tänä aamuna vaaleahiuksinen telepaatikko oli valinnut hänelle metsänvihreän, klassisen kauniin mekon valkoisilla pitsikoristuksilla, mekon helma ulottui häntä polviin saakka. Väritykseltään mekko sopi täydellisesti yhteen hänen silkkisten hiusnauhojensa kanssa ja tummanvihreä korosti muutenkin Emman mukaan hänen silmiensä ja hiuksiensa väriä, saaden myös hänen ihonsa näyttämään vaaleammalta.
Molly ei moisista ulkonäköseikoista itse niin piitannut, mutta Emma huolehti niistä hänen puolestaan, mikä oli pikkuneidon mielestä ihan hyvä järjestely.

Molly oli niin keskittynyt piirtämiseen, ettei hän heti huomannut jonkun liittyneen hänen seuraan isoon ruokailuhuoneeseen, ja niinpä hän säikähti kuullessaan epävarmahkolla äänellä esitetyn kysymyksen huoneen oven suunnalta. Suuren silmät kääntyivät nopeasti äänen suuntaan ja kynä oli pudota hänen kädestään, kun hän huomasi mustiin pukeutuneen ja muutenkin hyvin tummanpuhuvan ja pelottavan näköisen pitkän miehen seisovan jonkin matkan päässä hänestä ja katsovan hänen suuntaansa.
Ryder. Mies oli yksi niistä Brotherhoodin jäsenistä, jotka olivat jääneet Mollylle hyvin etäisiksi - vaikkei tyttö edes ollut kerennyt olla Brotherhoodissa vielä kamalan pitkään, itse asiassa siitä oli vasta reilu kuukausi, kun Brotherhood oli pelastanut hänet ja Sophiat Järjestön kynsistä.
Mutta Ryderin kanssa Molly ei ollut tainnut vaihtaa kuin ehkä muutaman sanan silloin kun heidät oli esitelty muille Brotherhoodin jäsenille, mutta siinä se taisikin olla. Mies pysytteli paljon omissa oloissaan ja Molly oli luonteeltaan siinä mielessä hyvin samanlainen, ettei hän uskaltanut juuri itse liittyä kenenkään seuraan, vaan muut lähinnä tulivat aina juttelemaan hänelle.

"Umm..... Piirrän kuvaa", Molly vastasi arasti epävarmalla äänellä, eikä hän oikein tiennyt mihin suuntaan olisi katsonut. Varovasti hän kohotti piirrostaan pienestä pöydän pinnalta Ryderin suuntaan, jotta tuo näkisi sen, mikäli haluaisi.
"Puutarhasta", tyttö lähinnä kuiskasi viimeisen sanan, sillä hänen äänensä tuntui katoavan olemattomiin ihan itsestään. Hän tunsi olonsa hyvin epämukavaksi ja epävarmaksi. Hän ei yhtään tiennyt mitä mieltä hän oikein Ryderistä oli.

Ryder

Ryder nyki sormenpäillään paitansa hihoja ja antoi katseensa paeta tytön pelokkaan oloista katsetta. Hän ei kyennyt katsomaan suoraan tämän suuriin silmiin ja näkemään aiheuttamaansa reaktiota. Sen sijaan hän tuijotti ulos yhdestä ruokailuhuoneen suurista ikkunoista ja pureskeli poskeaan.
'Se todennäköisesti pelkää sinua, yhtä paljon kuin sinäkin pelkäät sitä. Se todennäköisesti pelkää sinua, yhtä paljon kuin-', Ryder hoki itsekseen mielessään, hokeman kuitenkin keskeytyessä ivalliseen naurahdukseen, joka tuntui kaikuvan pääkopassaan;
'Aikuinen mies, joka pelkää pientä tyttöä. Olet säälittävä.'
Ulkoisesti Ryderin koko olemus nytkähti ja mies joutui sulkemaan hetkeksi silmänsä kulmiensa rypistyessä. Miksi hän edes koetti kommunikoida ihmisten kanssa? Se tuntui ainoastaan innostavan ääniä päässään. Ääniä, jotka ainoastaan hän kuuli ja nämä siitä huolimatta katsoivat parhaaksi naljailla hänelle, vaikka samaan aikaan syystä tai toisesta tahtoivatkin hänen apuaan. Mutta Ryder ei ollut samanlainen kuin sellaiset väitetyt meediot, jotka tekivät kaikkensa auttaakseen sieluja tuonpuoleiseen. Huvittavaa kyllä, hän ei edes uskonut moiseen 'hömpötykseen'. Äänet olivat hänen päässään silkkaa ilkeyttään eikä hän uskonut, että näiden kuunteleminen olisi aiheuttanut hänelle mitään muuta kuin epäonnea. Kaiken lisäksi ääniä oli varmasti satoja, hän ei elämänsä aikana edes ehtisi millään auttaa kuin murto-osaa.

Mies heräsi todellisuuteen päätään pudistellen ja vei katseensa tyttöön, joka kohotti häntä kohden piirrosta. Ryder otti epäröivän askeleen eteenpäin, kumartui hieman ja siristi silmiään. Hän ei tahtonut mennä liian lähelle, entä jos tyttö purisi?
"Ai...Se on... Hieno", tummatukka ynähti ja suoristi selkänsä. Hetken pohdinnan jälkeen hän asteli hitaasti pöydän viereen ja istuutui parin penkin päähän tytöstä, tahtomatta istua liian lähellä tätä. Siitä olisi varmasti tullut epämukava olo heistä kummallekin.
Hän nojasi kyynärpäänsä pöytään ja katseensa tavoitti jälleen ikkunan.
"Joten...", mies aloitti ja kävi mielessään läpi kaikenlaisia mahdollisia keskustelunaiheita. Mistä lasten kanssa saattoi keskustella? Oletettavaa oli, ettei tyttö tahtonut keskustella hänen kanssaan yhtään mistään, mutta hän tunsi tulevansa hulluksi yksinään. Hän tarvitsi seuraa ja jotain, mikä veisi ajatuksensa pois äänistä. Keskustelu yleensä auttoi edes hieman.
"...Oletko viihtynyt täällä?" oli ensimmäinen kysymys, joka pääsi läpi tarkastuksesta ja lausutuksi ilmoille. Hän muisteli tytön vasta saapuneen, vaikka päivät olivatkin menneet sekaisin mielessään eikä hän enää ollut varma mikä oli tapahtunut ihan äskettäin ja mikä kuukausia sitten.