Don't be scared, we're just trying to help you!

//Aye ja Maya tänne näin~ :D//

Lily Dion

Taivas oli alkanut tummua pikku hiljaa päivän muuttuessa illaksi. Lily nosti katseensa taivaalle ja näki kuinka tummia pilviä oli alkanut pahaenteisesti peittää taivaan. Näyttäisi siltä että alkaisi satamaan vielä. Naisen ruskean väriset hiukset oli letitetty letille, joka laskeutui vasemman olan takaa. Vaatetus ei ollut mitenkään erikoinen, tumman sinisen värinen neule, jonka päällä oli vielä tumma kangastakki ja koruttomat housut, jotka myötäili naisen jalkojen muotoa aika hyvin. Lily oli viettänyt päivän eräässä turvakodissa, joka sijaitsi White Plainsissa. Siellä oli turvautunut kykyynsä, kun turvakodissa oli ollut muutama henkilö jotka oli loukkaantunut. Onneksi ei ollut mitään hengenvaarallista. Lilyn kasvot oli hivenen verran kalpeat ja uupumus painoi hänen harteilla, mutta muuten hän voi hyvin. Kyvyn takia polttava kipu oli mennyt jo pois.
Turvakodissa oli näkynyt tuttuja naamoja myös, jotka hän oli tavannut silloin kun oli kulkenut turvakodista toiseen karattuaan kotoa.

Lily oli kysynyt Veralta, että haluaisiko hän tulla mukaansa käymään turvakodissa. Vanhempi nainen oli lähtenyt ja sillä hetkellä kaksikko kulki rauhallisesti kohti Xavierin koulua.
”Näyttää siltä kuin alkaisi satamaan kohta”, Lily ajatteli äänen pitäen katseensa taivaalla hetken aikaa ennen kuin laski katseensa Veraan.
”Toivotaan että ehdimme kumminkin koululle ennen kuin alkaa satamaan”, hän sanoi vieressään kulkevalle Veralle hymyillen pienesti. Vanhemman naisen kanssa Lily on ehtinyt ystävystyä jonkin verran ja viihtyi toisen seurassa. Lily pysähtyi katsomaan ettei autoja tullut ennen kuin jatkoi matkaa ylittäen autotien.

//Jonkinlaisen aloituksen sain aikaiseksi :)//

Vera

Vera käveli hiljaisesti Lilyn vieressä ja vilkaisi taivaalle toisen puhuessa säästä. Vera nyökkäsi ja hymyili.
"Toisaalta, sateinen keli puhdistaisi ilmaa. Rakastan sadetta, jos ei ole tuulta", Vera sanoi ja veti ruskean takkinsa vetoketjun ylös asti. Veralla oli jalassa mustat kevyet nahkaiset kengät ja tummat pillifarkut. Hän oli lähtenyt Lilyn mukaan turvakotiin, jossa toinen oli viettänyt aiemmin aikaa. Vera oli ollut yllättynyt, minkälainen päivä oli ollut - hän oli alunperin suunnitellut viettävänsä aamupäivän lenkkeillen läheisellä metsäpolulla, mutta oli kuitenkin halunnut viettää aikaa asuintoveriensa kanssa, kun siihen oli mahdollisuus. Hän oli vähitellen tutustunut muihin Xavierin kartanossa asuviin mutantteihin, Lilyn ollen yksi heistä. Oli mukavaa, kun sai keskustella asioista henkilön kanssa, joka ymmärsi, mitä tapahtui.

Vera otti muutaman nopeamman askeleen ylittäessään katua, jotta pysyi Lilyn perässä. Vera veti hupun päähänsä ja korjasi piilolinssinsä asentoa. Sitten hän kääntyi katsomaan Lilyä.
"Haluatko hengata vielä illalla? Voisin vaikka tehdä jotain ruokaa, jos jääkaappia olisi taas täytetty", Vera naurahti ja halusi ehdottomasti viettää aikaa tutustuen toiseen tarkemmin. Ties vaikka jos muitakin kartanossa asuvia liittyisi heidän seuraansa. Vera piti ruuanlaitosta, mutta harvoin sitä pääsi tekemään. Kartanon keittiössä tosin siihen oli erittäin hyvätkin edellytykset. Tie kaartui lievästi vasemmalle, ja heidän ohitseen hurahti parikin autoa peräkkäin. Vera vilkaisi autolla kulkevia ihmsiä, mutta henkilöt olivat hänelle täysin tuntemattomia.

//Tulipas hassu jatkopala.

Illyria

Jäänsiniset silmät tarkkailivat vauhkona lähiympäristöä, yrittäen paikantaa mahdollisia vaaranlähteitä. Onneksi oli alkanut jo hämärtämään, illan ja yön tehdessä tuloaan päivän tilalle, niin piilottelu oli paljon helpompaa.
Illyria ei ollut luonteeltaan sellainen, että hän olisi mielellään kyyristellyt piilossa, mutta hän tiesi sen itsekin, ettei hän ollut sillä hetkellä siinä kunnossa, jotta hän olisi voinut taistella tai edes puolustaa kunnolla itseään.

Noin viikko sitten hän oli törmännyt New Yorkissa pariin Järjestön agenttiin - tai oikeammin voisi sanoa, että he olivat törmänneet Illyriaan - ja siitä oli kehkeytynyt astetta rajumpi taistelu. Agentit olivat vahvempia kuin ne aikaisemmat, joihin nainen oli yleensä matkoillaan törmännyt ja hän oli huomannut jääneensä nopeasti alakynteen.
Oman varomattomuutensa takia Järjestön agentin aseesta lauennut luoti oli osunut häntä vasempaan reiteen ja lävistänyt lihaksen. Hän oli päässyt ajanhidastuskykynsä ansiosta pakoon ja saanut karistettua kaksikon hänen kannoiltaan.
Reiden haava oli näyttänyt jo silloin pahalta ja päivien kuluessa se oli tulehtunut paljon pahempaan suuntaan, eikä nainen ollut mikään lääkäri - ei hän osannut hoitaa itseään kuntoon, muttei hän halunnut myöntää tarvitsevansa apuakaan.
Hän luotti siihen, että lepäämällä ja ajan kanssa haava kyllä paranisi, vaikkei hän kyllä viime aikoina ollut päässyt kunnolla lepäilemään, kun koko ajan piti olla varuillaan.

Illyria kesti mutanttimuodossaan paljon enemmän haavereita ja osumia kuin tavalliset ihmiset, eikä hän kuolisi heti hoitamattomiin tulehtuneisiin haavoihin tai niistä seuranneisiin verenmyrkytyksiin, muttei hän ollut niille immuunikaan.
Hän vain kärsisi pidempään, sinnittelisi, mutta ilman hoitoa ei hänkään kestäisi enää kuin ehkä reilun viikon.

Naisen tummat hiukset olivat sinisen huurteen peitossa ja aivan takussa, hänen koko olemuksensa oli näivettynyt ja likainen. Hänellä oli yllään tumma hyvinkin iskunkestävä kokovartalopuku, joka oli materiaaliltaan haarniskamaista nahkaa. Puku oli revennyt ilkeästi vasemman reiden kohdalta ja haavan ympärille oli sidottu useampi kiristysliina, jotka eivät enää olleet erityisen puhtaat saatikka hygieeniset.
Nainen kantoi selässään rinkkaa, jossa oli koko hänen omaisuutensa, lähinnä vaatteita ja aseita, mutta myös joitain henkilökohtaisempia esineitä. Joita hän ei tietenkään myöntänyt kenellekään kantavansa mukana pelkistä tunnesyistä, eihän hänellä ollut tunteita.

Sinisen jäähuurteen peittämät, hivenen tärisevät sormet hieroivat varovasti kivistävää ja turvonnutta aluetta haavan ympärillä samalla kun nainen katseli tarkkaavaisena ympärilleen piilopaikastaan. Hän oli hetkeksi asettunut hengähtämään erään ränsistyneen rakennuksen varjoihin, jota ympäröi sopivasti puut ja pensaat, joiden takana kulki autotie.
Illyrian pitäisi pian jatkaa matkaansa, mutta koko jalkaa särki mielettömästi, vaikka hän yrittikin peitellä sitä parhaansa mukaan. Olo oli muutenkin hutera ja heikko, aivan kuin hän voisi irtaantua vartalostaan minä hetkenä hyvänsä.


// Ajattelin laittaa Illyrian törmäämään teidän kaksikkoon seuraavassa vuorossa, ettei tää etene liian nopeesti :''D //

Lily Dion

Lily katsoi Veraa, joka sanoi sateisen kelin puhdistavan ilmaa ja nyökkäsi päätään myöntävästi. Olihan se totta. Sadetta oli mukava kuunnella, kun se ropisi ikkunaa ja kattoa vasten.
”Siinä olet kyllä oikeassa. Itse tykkään kuunnella sateen ropinaa. Se rentouttaa omalla tavalla”, Lily selitti hyväntuulisena. Nainen laittoi takkinsa kaulusta niin ettei hänen kaulaansa paleltaisi. Ilma tuntui kylmentyvän entisestään, mutta se ei oikeastaan haitannut häntä. Ilma virkisti mukavasti ja uupumus tuntui hellittävän vähän, kun kulki ulkona. Olisihan heillä ollut mahdollista liikkua julkisilla ajoneuvoilla, mutta Lily oli halunnut kävellä Xavierin koululle.

Lily siirsi katsensa takaisin Veraan, joka kysyi voisiko hän hengailla vanhemman naisen kanssa vielä illalla. Lilyn tummat silmät loistivat innosta ja nosti kätensä rintakehän korkeudelle painaen ne yhteen.
”Totta kai haluan!”, hän hihkaisi innoissaan. Lilyllä ei oikein ollut mitään muuta suunnitelmissa illemmalle. Etenkin jos alkaisi satamaan, niin hän joutuisi jättämään viulunsoiton toiselle kerralle. Etenkin kun hän rakasti soittaa ulkona. Etenkin silloin kun jokin painoi nuoren naisen mieltä, niin ulkona soittaminen toi jonkinlaista lohtua. Sitä oli vaikea selittää toiselle, mutta siltä hänestä tuntui aina kun soitti ulkona.
”Uskon jääkapin olevan täytetty taas”, Lily sanoi toivekkaasti hetken päästä samalla kun asteli tietä pitkin, joka kaartui lievästi vasemmalle ja liikenteen äänet kaikuivat ilmassa. Pari autoa hurahti heidän ohitseen peräkkäin.

Jalankulkijoita ei ollut liikkeellä kovinkaan paljoa. Kadulla ei näkynyt paljoa ihmisiä olevan liikkeellä jalkaisin, vaikka ei ollut vielä niin myöhä. Lily ei antanut sen häiritä häntä. Ei hän liikkunut yksin sillä hetkellä. Kadun vieressä oli muutamia asuntoja, joiden pihoilla saattoi olla jotain ja kaukaa kantautui lasten ääniä, mutta kaksikon reitti johti toiseen suuntaan niistä äänistä. Tuuli tuntui voimustuvan hieman puhaltaen Lilyn kasvoille, tuntien kylmän viiman kasvoillaan.
”Ilma on kylmentynyt aika nopeasti viime päivinä”, nainen tokaisi samalla kun työnsi hiussortuvia pois kasvojensa edestä.

//Vähä tökstöks, mutta kyllä tää tästä vielä :'D//

Vera

Vera käveli toisen vieressä ja laittoi kätensä takkinsa taskuun, sillä oli päättänyt olla ottamatta hanskoja mukaan lähtiessään. Kuten Lily sanoi, ilma oli kylmentynyt nopeasti, eikä hän ollut osannut varautua sellaiseen. Vera odotti kovin iltaa, jolloin he voisivat istua kartanon oleskelutilassa takan ääressä ja syödä jotakin hyvää, jos sellaista nyt olisi mahdollista kokata. Vera oli kovin ulkoilmaihminen, mutta silti hän nautti lämpimistä sisähetkistä iltaisin. Tai ainakin oli nyt opetellut nauttimaan, sillä teini-ikäisenä hän usein vain halusi lähteä esimerkiksi juoksemaan iltaisin, jotta hänen ei tarvinnut olla samassa tilassa hänen vanhempiensa kanssa. Nuoruudessaan hän vietti paljon aikaa meren rannalla, eikä antanut kylmän merituulen häiritä. Nykyään hän oli muuttunut hitusen enemmän vilukissaksi, varsinkin jos ei ollut varautunut. Retkeily oli kuitenkin edelleen oma elämyksensä, ja Vera oli aina valmis patikoimaan tai telttailemaan säällä kuin säällä.

Vera vilkaisi taakseen ja huomasi pariskunnan kävelevän hihitellen tien yli, mutta kääntyen sitten toiseen suuntaan. Vera hymyili hieman ajatuksissaan, ja kääntyi katsomaan eteenpäin. Tien varressa oli muutamia taloja, ja yksi niistä näytti hieman kulahtaneelta. Mitä ilmeisimmin asumattoman talon ikkunankarmit roikkuivat puoliksi kiinni ikkunoista, ja valtio oli selvästi asentanut talon ikkunoihin verkkoa, jotta eläimet tai kodittomat eivät kiipeilisi niistä sisään. Ovi oli naulattu kiinni, mutta sivuikkunoihin oli jo tehty reikiä, joista pystyi halutessaan kiipeämään sisään. Talon takana kulki jonkinnäköistä pensasaitaa, mutta oli selvä, että sitä ei oltu hetkeen siistitty. Viereinen tontti ei ollut myöskään huippukunnossa, mutta pensasaidan ja pihan kunnosta päätellen siellä kuitenkin asui joku. Perhe ehkä, jonka varallisuustaso ei antanut parempaan periksi. Vera käveli Lilyn vierellä ja saapui ränsistyneen talon kohdalle.

//Olen viikonlopun koulutuksessa, joten en pysty vastailemaan peliin.