Drag me in the deep ends

/ Maya tänneeeeh :3 ....random alotus, ptsih


JONAH CARR

Aina oli loistava päivä arvostaa kulttuuria: sen mukaan Jonah oli elämänsä tähän saakka elänyt, eikä kokenut tarpeelliseksi luistaa tilanteesta nytkään. Kirjallisuus oli kieltämättä yksi hänen omista henkilökohtaisista suosikeistaan, mutta taiteen ystäväksikin nuorukaista saattoi surutta kuvailla. Siksi ei ollut ihme, että Jonah oli tylsistyttyään löytänyt itsensä hyvin nopeasti erään taidegallerian liepeiltä, vaikkei omasta mielestään ollut edes ajatellut asiaa - kehon solut kai tiesivät paremmin, missä hän milloinkin halusi oleilla. Sen verran sivistyneestä paikasta nyt kuitenkin puhuttiin, ettei Jonah luultavasti pääsisi sisään noin vain pelkkiin tummiin, suhteellisen siisteihin farkkuihin ja vaaleaan, v-aukkoiseen t-paitaan sonnustautuneena: onneksi vaihtoehtoisia reittejä löytyi aina.

Väkeä näytti olevan paikalla kohtalaisesti - ovien ulkopuolelle odotteli pari jos toinenkin sisäänpääsyä. Nuorukaisella ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä mikä näyttely galleriassa tänään sattui olemaan, mutta se ei näyttänyt menoa haittaavan - päinvastoin. Ja mikäli kyseessä olisi joku, johon hän ei ollut aikaisemmilla käynneillään törmännyt, vielä parempi. Uusia lupauksia oli miellyttävää seurata.
Sen sijaan, että olisi kävellyt jonon perälle kuten tavalliset ihmiset mitä ilmeisimmin tekivät, Jonah lähtikin päinvastaiseen suuntaan ja kiersi rauhallisin askelin talon ympäri kunnes päätyi hiljaisempaan kulmaukseen. Hän ei ollut koskaan ollut mitenkään yltiövarovainen kykynsä suhteen, muttei silti ollut niin itsetuhoinen, että olisi sitä käyttänyt kaiken kansan silmien alla.

Sisälle teleporttaaminen onnistui luonnollisen helposti, varsinkin, kun Jonah oli älykkäästi valinnut vessatilat kohteekseen. Hän avasi vessakopin oven vasemmalla kädellään ja astui ulos, vilkaisten ympärilleen. Yksi kopeista näytti olevan varattuna, ja sen laidan yli oli heitetty tumma puvuntakki roikkumaan huolimattomasti. Jonah vilkaisi kuvajaistaan peilistä, korjaten hiustensa asentoa asiaankuuluvalla tavalla ja hymyili sitten itselleen, napaten ohimennessään puvuntakin omille käsivarsilleen. Vessakopista kuului älähdys, mutta siinä vaiheessa Jonah oli jo ehtinyt työntyä ulos vessatiloista ja vetää takin harteilleen, korjaillen sen kaulusta tottunein elkein. Kangas vaikutti kalliilta, mikä sopi hänen makuunsa.
Rikospaikan liepeille oli typerää jäädä norkoilemaan, joten sen enempää jahkailematta nuorukainen suuntasi kutsuvieraiden ja muiden taiteenystävien keskelle.

Tummat silmät tuijottivat omaan maailmaansa uppoutuneena maalausta edessään, mies oli onnistunut sulkemaan muun maailman lähes kokonaan ympäriltään, eikä hän osannut enää sanoa mihin hänen edellinen ajatuksensa loppui ja mistä seuraava alkoi - taiteella oli sellainen vaikutus häneen, varsinkin silloin kun hän oli oman inspiraationsa pauloissa.
Se, ja alkoholi tottakai, mutta sillä hetkellä kyseessä oli pikemminkin krapula, sillä hänen agenttinsa oli väkipakolla raahannut hänet paikalle uuden näyttelyn avajaisiin siitäkin huolimatta, että Klausilla oli takanaan parin viikon euforinen putki, jonka aikana hän oli nauttinut runsain määrin lempiviskiään, polttanut tupakkaa varmaan kuukausien edestä, valvonut enemmän kuin oli terveellistä kenenkään hyvinvointia ajatellen, kulkenut alasti pitkin asuntoaan unensekaisessa maailmassaan ja luonut taidetta.
Maalannut ajatuksiaan kankaille ja papereille, purkanut sydäntään erilaisiin väreihin ja siveltimien vetoihin.

Uuden taidenäyttelyn avajaisissa oli useamman muunkin taiteilijan töitä esillä, Klaus ei suinkaan ollut ainoa. Mies ei oikein itse jaksanut moisia asioita hoitaa (eikä häntä rehellisesti sanottuna edes kiinnostanut, hän vain halusi elää omaa taiteilijaelämäänsä), mutta hänen agenttinsa piti kyllä huolen siitä, että hänen työnsä pääsivät aina tasaisin väliajoin esille.

Galleria suorastaan kuhisi parhaimpiinsa pukeutuneita ihmisiä, ja se jos mikä oli seikka, mikä erotti parransänkisen Klausin selkeästi muusta porukasta. Hänen agenttinsa piti kyllä huolta siitä, ettei hän näyttänyt julkisesti miltään kuolevan viimeiseltä rukoukselta, muttei hän koskaan suostunut mitään pukua pukemaan ylleen. Se ei tuntunut omalta, ei sitten ollenkaan.
Niinpä Klaus oli tälläkin kertaa pukenut ylleen mustat, suhteellisen siistit mutta kuitenkin rennot suorat housut ja valkoisen kauluspaidan, jonka pari ylintä nappia repsotti avonaisina, eikä hän ollut jaksanut vetää kravaattiakaan ylös asti, joten sekin roikkui vähän miten sattui. Kauluspaidan päällä oli tummanharmaa pitkä takki, jonka helma ulottui miestä melkein polviin saakka. Tummanharmaa kangas oli hieman kalliimpaa sorttia, mutta koska takki oli jo käytössä kulunut ja pinta joistakin kohtaa hivenen nukkaantunut, antoi se pikemminkin rennon vaikutelman hienostuneen sijaan.
Kaiken kuitenkin kruunasi se useamman päivän sänki, jota hän ei ollut jaksanut/viitsinyt suihkun yhteydessä siistiä, ja siitä syystä useampikin taidenäyttelyn prameasti pukeutuneista kutsuvieraista tuntuivat mulkoilevan häntä vähän nenän varttaan pitkin - kenelläkään kun ei ollut oikeasti aavistustakaan kuka hän oikein oli ja miten ihmeessä hän oli edes päässyt sisään, koska eihän hänen näköisensä renttu voinut olla yksi itse taiteilijoista.

Klausia ei haitannut ollenkaan se seikka, että hän oli jäänyt kokonaan huomiotta (ellei niitä satunnaisia pistäviä mulkaisuja hänen ulkonäkönsä vuoksi laskettu), eikä kukaan paikallaolijoista tainnut tietää kuka hän oikein oli, sillä mies varsin nopeasti heti paikalle saavuttuaan karannut agenttinsa kynsistä ennen kuin tuo oli ehtinyt esittelemään häntä kenellekään.
Kun hän kerran oli paikalle saapunut, niin hän mieluummin nautti taiteesta, kuin höpisi niitä näitä jonninjoutavuuksia kaupungin kerman kanssa, joista suurin osa ei oikeasti ymmärtänyt taiteesta yhtään mitään.

Tummatukkainen mies oli jäänyt seisomaan erään oman maalauksensa eteen, maalauksen, jonka hän oli nimennyt "Center of the Worldiksi". Se oli maalaus, josta hän itse asiassa henkilökohtaisesti piti, jos nyt yhtään saattoi itseään kehua.


// Center of the World - Laughter in the Rain - Empty Heart - The Glare In Your Eyes
Tässä on nyt neljä Klausin maalausta, jotka ovat esillä tässä näyttelyssä. Ja luonnollisestikin kaikki copyt kuuluvat töiden oikeille tekijöille, joskin osan teosten nimistä keksin ihan itse. :'D //

Ihmisjoukon sekaan oli naurettavan helppo eksyä, mutta se ei vaeltelevaa mieltä lainkaan haitannut; Jonah tiedosti vallan mainiosti erottuvansa joukosta vajaavaisen pukeutumisensa vuoksi, vaikka näpistetty päällystakki kokonaisuuden edes osittain pelastikin. Silmäyksiä saattoi nuorukainen saada osakseen yhden jos toisenkin, eivätkä kaikki olleet läheskään hyväksyviä, mutta sen ei annettu häiritä - katseisiin vastattiin turhaan ujostelematta, omassa luokassaan kuuluisan kaunis hymy takaisin väläyttäen. Jos Jonah jotain oli vuosien saatossa oppinut, niin sen, että miellyttävillä piirteillä ja sydämiä pehmittävällä hymyllä sai anteeksi yllättävän paljon.

Tässä vaiheessa saattoi tietysti kyseenalaistaa sen, miksi hän oli paikalle ylipäätään eksynyt; vaikka taiteesta ja muusta kulttuurista nauttikin, olisi siitä voinut varmasti muuallakin nauttia. Tuskin Jonah tiesi itsekään minkä vuoksi juuri tänne oli matkansa tehnyt - ehkä paikalle suunnannut ihmisjoukkio oli uteliaan huomion itseensä vetänyt, tai ehkä syynä olikin vain tavallisesta poikkeavalla tavalla virkistävä esillepano. Syy saattoi myös niinkin yksinkertainen olla, että nälkä oli matkaajan päässyt yllättämään; ja missäpä muualla ilmaisia makunautintoja jaettiin kuin taidenäyttelyissä. Näppärät sormet kurkottivatkin lähemmäs seilaavaa tarjoilijaa ja tämän kannattelemaa tarjotinta kohti, napaten itselleen pikkupurtavalla koristellun koktailtikun jos toisenkin ennen kuin eteenpäin jatkettiin, tottunein liikkein paikalle saapuneiden kutsuvieraiden seassa astellen. Vihreiden silmien katse haravoi tilaa ja seinille nostettuja teoksia, pysähtyen silloin tällöin jonkin omaa mieltä kiehtovan taulun kohdalle pidemmäksi aikaa ennen kuin tutkimusmatka taas eteenpäin jatkui.

Jonah olisi varmasti antanut levottomien jalkojensa kuljettaa itsensä koko tilan poikki kertaakaan paikoilleen seisahtumatta, ellei katse olisi osunut erään taulun edessä hievahtamatta seisovaan nuoreen mieheen. Ensimmäisenä merkille laitettiin lievää parantelua kaipaava pukeutuminen, joka ehkä lähinnä omaa vajaavaista yritysti muistutti enemmän kuin valtaväestön juhlapukeita; toinen oli varmasti nähnyt vaivaa asun valinnan suhteen, mutta kulahtaneet saumat kertoivat, ettei tämä niiden käyttökerta suinkaan ensimmäinen tai edes toinen ollut. Suupielille kohosi auttamatta pieni hymynhäivä, joka kuitenkin peittyi koktailtikun eksyessä huulille, nälkäisen kaivattua mukaan anastettua ruokaa - hampaat vetivät päässä odottavan viinirypäleen kielelle ja sitä pureskellen Jonah astahti lähemmäs taulun eteen jämähtänyttä taiteen ystävää. Aivan tämän vierelle ei sentään pysähdytty, vaan turvallisesti taka-vasemmalle jäätiin; utelias katse pysyi hyvän tovin tummahiuksisessa, toisen kasvoja siitä kulmasta tutkaillen, josta ne sillä hetkellä kyettiin näkemään.

Huomio kiinnittyi hetken päästä edessä avautuvaan maalaukseen, joka värien kirjollaan tuntui valaisevan tilaa yllättävän voimakkaasti; mikäli ihmisiä olisi vähemmän paikalla ollut, olisi Jonah sen varmasti aikaisemmin merkille laittanut. Pää kallistui aavistuksen, silmien mittaillessa näkemäänsä samalla kun viimeinen juustopala katosi koktailtikun päästä suuhun - tikkua ei suinkaan heitetty pois, vaan se jätettiin huulille keikkumaan kuin se olisi siihen aina kuulunut. Tupakan korvikkeena se ei kuitenkaan lopulta toiminut, päinvastoin, tuntui vain lisäävän pakottavaa tarvetta saada savuke suupieleen ja keuhkot savulla täyttää, eikä Jonah lopulta voinut vastustaa mielitekoaan. Tilassa tuskin sai polttaa, mutta se ei estänyt häntä kaivamasta askia taskustaan, nostamasta yhtä savuketta ylemmäs ja koktailtikun tilalle huulten väliin asettamasta; sytyttää ei aijottu, mutta pelkkä ajatus sai mielen rauhoittumaan.

"Tiedän vihdoin miltä maailman keskusta näyttää; tunnen itseni melkein sivistyneeksi", lausahdettiin lopulta, sanoissaan selvää huvittuneisuutta; vihreät silmät välkähtivät kuin nauraa olisi haluttu.