Take me home with you, please?

//Mayaa ja Milania paikalle toivoisin~//

Rebecca Lane

Los Angelesin kadut kävivät pimeämmiksi ja pelottavammiksi. Katulamput loivat himmeää valoaan pienelle sivukujalle Beccan kiirehtiessä askeliaan. Nuori nainen oli aikaisemmin päivällä saapunut kaupunkiin erään mukavan pariskunnan kyydissä. Matka oli taittunut yllättävän rattoisasti ja nopeasti hyvässä seurassa. Pariskunta oli kuitenkin jatkanut heti matkaansa ja heti nämä hyvästeltyään Rebecca oli päättänyt katsella ympärilleen. Yöpaikan etsiminen oli siis jäänyt kokonaan ja sen sijaan nuori nainen oli lumoutunut kaupungista niin, että oli pitkästä aikaa laittanut rahaa ravintolapäivälliseen sekä pariin kauniita, punaisia kenkiä. Oli mukaan tarttunut myös pari uutta paitaa sekä vähän ruokaakin, jotka oli tosin syöty pois päivän mittään.

Normaalisti Becca olisi vastustanut kiusausta, mutta korkokengät olivat olleet alennuksessa. Ne olivat tehneet ison loven hänen matkakassaansa, mutta sillä hetkellä Becks oli ollut niin innoissaan löydöstään ettei hän ollut miettinyt asiaa. Vasta kun ilma oli pimentynyt ja oli aika etsiä yöpaikka, oli nuori nainen alkanut tarkastaa rahatilannettaan. Hänen sydämensä oli miltei pysähtynyt tytön tajutessa sen karmivan tosi asian ettei hänellä olisi rahaa yöpaikkaan. Hän ei tuntenut kaupunkia, joten hän ei oikeastaan tiennytkään mistä voisi etsiä yöpaikkaa. Sen hän kuitenkin tajusi etteivät kadut olisi turvalliset, joten niille oli turha jäädä. Ehkä jos Becca löytäisi jonkun yleisen vessan tai vastaavan. Oven saisi lukkoon eikä kukaan pääsisi hänen kimppuunsa, niinhän?

Nuoren naisen saapuessa pimeämmältä sivukadulta suuremmalle kadulle, hiipi pieni epätoivo hänen mieleensä. Vaikka kaduilla olikin ihmisiä, tunsi hän olonsa niin yksinäiseksi ja epätoivoiseksi. Uudet kengätkään eivät enää lämmittäneet hänen mieltään vaan Becks alkoi todella katua niiden ostamista. Ne olivat alkaneet hiertää. Huolisikohan kauppa ne huomenna takaisin? Tummat silmät kävivät kengissä, naisen kauhistuessa niiden likaisuutta ja jokseenkin rispantunutta ulkomuotoa. Siinä meni siis sekin oljenkorsi. Hän oli siis virallisesti pulassa.
Beckyn teki mieli antaa periksi ja itkeä. Nuori nainen löysikin kiviset portaat, joille hän istahti, haudaten kasvonsa käsiinsä. Mitä hän nyt tekisi? Hän oli liian uupunut ja väsynyt jatkaakseen. Ison repun raahaaminen pitkin kaupunkia oli yllättävän raskasta. Miksi ihmeessä hänen piti olla näin typerä? Käyttää nyt kaikki rahat typeriin kenkiin...

// Täälläpä ollaan! ;) //


Milan Yaxell

Los Angelesin kadut loistivat pimenevässä illassa, äänimaailma oli muuttunut iloisemmaksi ja äänekkäämmäksi, tai ainakin kaikki tuo oli tummatukkaisen Milanin mieleen. Hän oli enemmän yöeläjä, hän rakasti vain mennä johonkin baariin, juoda ja ottaa ehkä jotain muutakin, ja löytää itselleen sen illan täydellisin seuralainen - oli se sitten mitä sukupuolta tahansa - sekä nauttia tuon seuralaisen kanssa tietyistä aktiiviteeteista kaikessa rauhassa oikein hartaudella pidemmän kaavan kautta.
Pikapanot kävivät myös - ehtipähän käydä saman illan aikana useampaa testaamassa.

Tänään tuo tummatukkainen renttumainen komistus oli pukenut ylleen kuluneet tummat farkut, vaalean t-paidan sekä kuluneen mustan puvuntakin, joka repsotti avonaisena. Hiukset olivat päässeet jälleen kasvamaan hieman ylipitkiksi ja miehekäs sänki oli levinnyt hänen kasvoilleen, saaden sen miehekkään särmän esiin hänen kasvoistaan. Silmät olivat suuret ja aivan liian täydellisen siniset, niin kuin aina, ja se olikin se ainoa näkyvä osuus hänen mutanttiudestaan, johon tosin harvemmin kiinnitettiin huomiota.
Milan käveli katua pitkin eteenpäin, poltellen samalla tupakkaansa. Hän oli ollut aikaisemmin eräässä kantapubissaan istuskelemassa ja juomassa jälleen kerran ilmaiseksi viskiä, ja muutama hetki sitten hän oli päättänyt vaihtaa maisemaa, sillä paikanpäällä ei ollut näkynyt lainkaan mielenkiintoisia henkilöitä. Ne samat vanhat naamat vain.

Mies veti röökistään viimeiset sauhut ja heitti tumpin sen jälkeen kävelytieltä autotien puolelle, jossa se taatusti tumppautuisi ihan omia aikojaan. Hän työnsi kädet farkkujensa taskuihin ja mies oli juuri aikeissa lähteä ylittämään tietä, kun hän näki muutaman metrin päässä nuoren naisen istuvan surkean näköisenä kivisillä portailla siinä kadun varrella.
Milan kohotti kevyesti toista kulmaansa hivenen kysyvänä ja niinpä hän muuttikin lennosta kävelysuuntansa tuota neitokaista kohti.
"Heeei, mikäs nyt noin masentaa?" Milan kysäisi rennon oloisesti istahtaessaan siihen naisen vierelle, kallistaen hieman päätään samalla, kun hän tutki tuon olemusta. Nainen oli nuori, hyvin kaunis ja sillä hetkellä suorastaan laittoman surullisen näköinen, mikä taas ei sopinut lainkaan yksiin tuon kauniin ulkonäön kanssa.
"Kamoon, hymyilehän vähän mulle mieliksi", hän ehdotti pilke silmäkulmassaan ja kohotti kysyvänä toista kulmaansa, antaen toisen kätensä sormien pujahtaa omien hiustensa läpi. Siinä hän taas oli, renttumainen äijänretale iskemässä nuorempia kaunottaria. Onneksi synti ei ollut hänelle mikään ongelma.

Rebecca

Sillä hetkellä koko maailma tuntui sortuvan hänen päälleen eikä Becca jaksanut olla enää se oma iloisen aurinkoinen itsensä. Hänet tuntevat olisivat varmasti järkkyttyneet jos olisivat nähneet nuoren naisen sillä hetkellä. Tästä puuttuisi enää vain se, että hän alkaisi luomaan huomaamattaan valopalloja tai muuttuisi kirkkaammaksi..

Kuullessaan rennon, ystävällisen äänen viereltään, Becks kohotti katseensa käsistään äänen suuntaan. Tummat, kosteat kaurismaiset silmät tutkivat jokseenkin yllättyneinä hänen vierelleen ilmaantunutta vanhempaa, komeaa miestä. Tuon renttumainen olemus ja hätkähdyttävän siniset silmät tuntuivat vetävän häntä puoleensa. Becca laski kädet syliinsä ja siirsi punaisen mekon helmaa paremmin jalkojensa peitoksi. Se oli vaistomainen reaktio eikä niinkään johtunut toisen osapuolen yllättävästä ilmaantumisesta.

Pieni, kaunis hymy nousi huulille miehen jatkaessa jutteluaan, vaikka se ei tummiin silmiin saakka ehkä yltänytkään.
"Minä vain...", Becks aloitti, mutta jäi sitten miettimään miten typerältä hänen tarinansa saattoi kuulostaa toisen korvissa. Sen sijaan nuori nainen huokasi ja siirsi tummia, avoimia hiuksiaan korvansa taakse. Tummat silmät harhailivat hetken miehen komeassa olemuksesssa kun katse harhaili naisen omiin kenkiin, pysähtyen niihin. Becca kurtisti kulmiaan kenkien likaiselle ulkomuodolle. Niitä ei enää uskoisi täysin uusiksi, mutta ehkä pieni pesu voisi vielä pelastaa ne.
"Tuhlasin kaikki rahat kenkiini ja nyt ne ovat pilalla...." Se oli lähinnä toteamus itselleen, mutta hänen vieressään istuva komistus kyllä hiljaa mutisten lausutut sanat kuulisi. Ja nyt kun ensimminen huolen aihe oli kerrottu, tummat silmät kohosivat takaisin miehen olemukseen.
"...saavuin vasta tänään  enkä tunne täältä ketään. En oikein tiedä minne voisin mennä. Joten.. ajattelin vain levätä hetken ja lähteä sitten jatkamaan eteepäin jonnekin.." nuori nainen piti pienen tauon, tummien silmien erkaantuessa hetkeksi miehestä kun ne kävivät Rebeccan äskeisessä menosuunnassa.
"...jonnekin tuonne päin.." jatkettiin tytön heilauttaessa kättään vasempaan päin.

Milan

Ainakaan tuo neitokainen ei säikähtänyt hänen yhtäkkistä ilmestymistään siihen hänen vierelleen. Yllättynyt oli ehkä sopivampi sana ja vaistomaisesti tuon kädet olivat  laskeutuneet syliinsä, asettelemaan mekkonsa helmaa paremmin sirojen jalkojensa peitoksi. Tottakai hän oli antanut katseensa laskeutua mukana, hän oli sentään oman miehisyytensä orja, eikä hän kertakaikkiaan voinut estää itseään nauttimasta näkymistä.
Tahdikaasti Milan kuitenkin kohotti katseensa jälleen naisen kasvoihin juuri parahiksi näkemään tuon huulille kohonneen pienen hymyn, vaikka toinen muuten näyttikin vielä turhan surumieliseltä.

Surullisuus ja masentunut mieliala olivat Milanille lähes tuntemattomia käsitteitä, sillä hän itse haki hyvänolontunnetta ja hyvää fiilistä joka puolelta - mitä joku pätemään haluava psykologi olisi voinut väittää, että se oli hänen tapansa peitellä omia tunteitaan ja kieltää omaa masentuneisuutta. Paskapuhetta. Tai ehkä siellä oli jonkinlainen totuudensiemen kätkettynä rivien väliin, mutta mitään mies ainakaan aikonut kenellekään myöntää - ei hän myöntänyt mitään edes itselleenkään. Hän vain nautti elämästään.
Joka tapauksessa, surumielisyys ei pukenut ketään ja tämä hänen vieressään istuva neitokainen oli taatusti paljon kauniimpi ja puoleensa vetävämpi tapaus iloinen hymy huulillaan.

Milanin täytyi hetkeksi keskittyä kevyesti humaltuneen mielensä kera (mikä tosin oli aikalailla hänen normaalitilansa), jotta hän sai naisen hiljaisesta mitunasta selvää. Ahaa, tuo oli persaukinen ja viimeiset massit oli mennyt uusiin kenkiin, jotka näemmä olivat jo pilalla. Se tuskin oli koko syy tuon senhetkiseen olotilaan, eikä miehen tarvinnut edes esittää jatkokysymyksiä, kun nainen jo kertoi kaiken ihan oma-aloitteisesti.
Uusi kaupunki, tuntemattomat ihmiset, rahat loppu, eikä paikkaa minne mennä. Kaipa se oli jo ihan hyvä syy olla surullinen ja allapäin, mutta se sai Milanin vain nojautumaan hieman taaksepäin, asettuvan hieman rennompaan asentoon siinä kiviportaalla.

Hän kohotti toisen kätensä naisen leuan alle, kääntäen tuon katsetta kohtaamaan hänen hätkähdyttävän siniset silänsä.
"No mutta eihän sulla ole mitään hätää, sä törmäsit kaikista kaupungin ihmisistä just muhun", hivenen ilkikurinen pilke oli päässyt koristamaan Milanin silmäkulmia, kun hän soi nuorelle naiselle hurmaavan hymyn.
"Hymyilehän nyt kunnolla, sä oot paljon kauniimpi, kun hymyilet", Milan kallisti vähän päätään tarkastellessaan tuon kasvojenpiirteitä ja hieman toispuoleinen hymy oli jäänyt koristamaan hänen huuliaan.

Rebecca

Ennen kuin Becks edes ehti sitä kunnolla tajuta, hän tunsi miehen kosketuksen leuallaan. Seuraavassa hetkessä nuori nainen tajusi tuijottavansa lumoutuneena miehen hätkähdyttävän sinisiin silmiin, jotka tuntuivat pitävän hänen tummien silmiensä katseen niin kovin helposti omissaan. Puhtaan siniset silmät olivat niin kauniit eikä hän ollut ennen nähnyt kenelläkään sellaisia silmiä. Niiden väri tuntui liian täydelliseltä. Rebecca tuijotti kuin olisi ollut lumouksen vallassa, kunnes tajusi että oli pidättänyt hengitystään hetken ajan. Nuori nainen nielaisi ja räpäytti silmiään. Se tuntui osaksi rikkovan sen lumouksen, jonka vallassa hän oli äsken ollut.

Poskia kuumotti ja Becca pelkäsi sen näkyvän myös ulospäin. Hän ei kuitenkaan tehnyt elettäkään riuhtaistakseen itseään pois miehen pehmeästä otteesta vaan pysyi paikoillaan. Huulet raottuivat hivenen, kuin hän olisi aikonut sanoa jotakin, niiden kääntyessä hetken päästä iloiseen, aurinkoiseen hymyyn, joka oli nuorelle naiselle niin tyypillinen. Tummat silmät pysyivät miehen sinisissä.
"kiitos... Voitko siis auttaa minua?" kysyttiin astetta pehmeällä äänellä. Tässä miehessä oli jotakin sellaista, joka sai Beccan rentoutumaan ja olon tuntumaan paremmalta.

Milan

Oliko nainen juuri punastunut? Kyllä, siltä vähän näytti, vaikkei poskilla ollut havaittavissa kuin vain pientä punertavaan taittavaa sävyä. Se kuitenkin sai ilkikurisen pilkahduksen välähtämään miehen silmissä, mutta hän ei kuitenkaan ottanut asiaa puheeksi.
Sen sijaan hänen huulilleen kohosi hurmaavaksikin luokiteltava hymyn ja virneen sekainen ilme, kun nuori nainen hänen edessään antoi aurinkoisen hymyn levitä omille kasvoilleen  aivan kuten Milan oli hetki sitten sanonutkin; tuo näytti paljon kauniimmalta hymyillessään.
"Loistavaa, just noin", hän ei voinut olla kommentoimatta.

Milan oli jo irroittanut otteensa naisen leuasta ja nyt nuo sormet sivelivät hieman hänen  omaa leukaansa peittämää sänkeä muka-mietteliäästi, mutta hänen ilkikurisina loistavat hätkähdyttävän siniset silmänsä paljastivat hänet.
"Sanotaan vaikka niin, että mulla on taito saada kaikki unelmat toteutumaan", mies vastasi kumartuen hieman lähemmäksi naisen kasvoja.
Hänen sanansa olivat vähän niinkuin piilovihje siitä, että hän  oli mutantti, mutta asiaan perehtymättömille se ei tarkoittanut mitään ja tavalliset ihmiset vain luulivat sen olevan osa hänen casanova-luonnettaan. Olivathan hänen silmänsäkin osa hänen mutanttiuttaan.

Tummatukkainen mies nousi lopulta seisomaan siltä viileältä kiviportaalta ja hän kääntyi punaisessa mekossa istuvaa naista kohti, ojentaen tuolle toisen kätensä auttaakseen hänet herrasmiesmäisesti (mitä hän ei todellakaan ollut) seisomaan.
"Ja olikos neitokaisella muuten nimeä?"

Rebecca

Olo tuntui jo paremmalta kun enää ne äskeiset synkät ajatukset eivät enää vaivanneet hänen mieltään. Paikalla niin yllättäen ilmaantuneen miehen läsnäolo piristi Beccaa kummasti.
Vanhemman miehen sanat särähtivät korvaan. Kenties ne eivät merkinneet mitään, mutta silti ne tuntuivat merkitsevän jotakin. Tai niin ainakin Rebecca toivoi. Voisihan toki olla, että toinen vain oli törkeän rikas. Kulmat kurtistuivat hetkeksi miehen sanojen myötä, nuoren naisen tarkastellessa hetken toista aivan uudessa valossa. Becca ei kuitenkaan sanonut mitään, miettien miten hän oman ajatuksensa voisi ilmaista. Hän tahtoi tietää lisää mitä tämän hurmurin sanat oikein tarkoittivat.

Rebecca tarttui ojennettuun käteen ja antoi miehen auttaa itsensä seisomaan. Reppu selässä painoi jonkin verran, mutta nuoren naisen huomio oli yhä kiinnittynyt hänen seurassaan olevaan mieheen. Jopa korkokengät jaloissaan Becca oli tätä lyhyempi.
"Rebecca Lane. Becca", esiteltiin, tytön ojentaessa hivenen kättään toisen suuntaan kätelläkseen tätä. Oliko se liian muodollista?
"Meillä joillakin on erilaisia taitoja, mutta tuo kuulostaa ihmeelliseltä", sanottiin hymyillen, tummien silmien pysyessä tutkivaisina sinisilmäisessä miehessä. Ehkä sekään ei merkinnyt mitään muuta kuin sanoja toiselle, mutta hänenkaltaisensa ehkä ymmärtäisi mitä lauseen takana piili. Jos toinen taas olisi tavallinen ja ymmärtäisi silti, asettaisi Becks ehkä itsensä turhaan vaaralle alttiiksi.

Milan

Neitokainen näytti jo paljon paremmalta ja iloisemmalta, mikä oli tottakai hyvä juttu. Milan ei osannut käsitellä surullisia ihmisiä, hän ei ollut mitään lohduttaja-tyyppiä - ellei kyse sitten ollut lohdutuksesta vällyjen välissä, siinä hän oli hyvä. Mutta kaikki muu tunteilu ja puhuminen oli... no, vaikeaa. Ainakin hänelle.

Tyttö tarttui hänen  ojennettuun käteensä ja antoi miehen vetää hänet seisomaan korkokenkiensä varaan, punaisen mekon helman suoristautuessa suloisia jalkoja vasten. Kaunotar esitteli itsensä Rebeccaksi ja lempinimi oli hyvin arvattavissa, mutta se sopi tuolle oikein hyvin.
"Milan", mies vastasi hymynkareen koristaessa suupieliä, tarttuen jopa tytön kättelyä varten ojennettuun käteen, vaikka ele jossain määrin tuntui vähän turhan muodolliselta.

Milan antoi sinisten silmiensä tutkia tyttöä hivenen arvioivampaan sävyyn kuultuaan tuon sanat. Kommentti kuulosti samaan tapaan piilovihjailulta, kuin mitä mies oli itsekin äsken tehnyt, aivan kuin siihen olisi piilotettuna syvempikin merkitys. Samaa saattoi myös päätellä Beccan tummien kauriinsilmien katseesta, kun tuo katseli häntä ylöspäin jokseenkin tutkivaan sävyyn.
Lopulta Milan antoi hurmaavan hymyn kohota kasvoilleen.
"Totta", hän vastasi hieman venyttelevään sävyyn, kallistaen hieman päätään katsellessaan nuorta naista edessään. He olemmat olivat tainneet ainakin hetkellisesti unohtaa ympärillä olevan liikenteen sekä muut ihmiset.

"Mitä sanoitkaan pilalla olevista kengistä?"  hän kysyi lopulta vähän turhankin viattomaan sävyyn, kohottaen hieman toista kulmaansa arvoituksellisesti, "minusta nuo näyttävät aivan kuin uusilta."
Hän laski katseensa tytön vartaloa pitkin reisille ja siitä sääriä pitkin maahan, jossa nuo punaiset korkokengät loistivat kuin uusina. Ainakin hetkellisesti.

Rebecca

Tummat silmät etsivät merkkiä siitä, ymmärsikö mies mitä hän oli sanoillaan tarkoittanut. Becks ei osannut kunnolla lukea hurmaavasti hymyilevän miehen ilmeistä tai eleistä mitään sellaista, joka olisi antanut aiheesta edes pientä vihjettä, mutta hän olikin aina ollut vähän huono sellaisessa. Ainakin jos kyse oli vastakkaisesta sukupuolesta. Sydän tuntui hakkaavan lujempaa rinnassa, Beccan räpsäyttäessä silmiään yllättyneenä kuullessaan miehen sanat kengistä.

Katse laskeutui alas kenkiin, yllättyneen henkäyksen karatessa huulilta. Katse nousi takaisin miehen luonnottaman sinisiin silmiin, laskeutuen taas alas kenkiin.
"Miten sinä..?" nainen ehti kysyä. Tottakai, toisella oli siis pakko olla samanlaisia kykyjä kuin hänelläkin, ei kai tämä muuten olisi mahdollista. Tai sitten hänen silmissään oli pahasti vikaa. Vaikka kyseessä ei olisikaan todesta, tunsi nuori nainen mielensä iloisemmaksi nähdessään kengät taas uusina.

Hymy nousi huulille, Beccan kohottautuessa yllättäen hivenen varpailleen. Seuraava teko oli jokseenkin spontaali, täyteläisten, pehmeiden huulten painaessa varovaisen suudelman vasten miehen poskea. Beccan siirtäessä taas painonsa koko jaloilleen, kaunis silmiin saakka ulottuva hymy loisti nuoren naisen huulilla tuon kauriinsilmien kohdatessa miehen katseen.
"Kiitos!"

Milan

Naisen ilme muuttui yllättyneeksi henkäyksen karatessa tämän täyteläisiltä huulilta, kun tuo huomasi punaisten korkokenkiensä loistavan jälleen kuin uusina. Milan ei voinut olla  tuntematta pientä tyytyväisyyttä omasta kyvystään, vaikka samanmoisia reaktioita hän oli nähnyt elämänsä aikana monta.
Mutta se oli kuitenkin vain illuusio, pelkkää silmänlumetta, eikä todellista. Kengät ehkä näyttivät nyt kuin uusilta, mutta todellisuudessa ne olivat edelleen samassa kunnossa kuin aikaisemmin. Illuusio kyllä särkyisi ajan myötä.

Milan kohotti hieman kulmiaan Rebeccan yhtäkkiselle 'hellyydenosoitukselle', kun tuo vilpittömän kiitollisena painoi pehmeät huulensa miehen sängen peittämää poskea vasten. Hurmaava hymynpoikanen oli jäänyt leikittelemään miehen huulille, kun hän katseli iloisesti hymyilevää naista ja tuota hymyä, joka ulottui tummiin kauriinsilmiin saakka.
Huomaamattaan Milan oli vienyt toisen kätensä Beccan vyötäisille, tunnustellen sormiensa alla punaisen mekon mukavantuntuista kangasta.
"Ei mitään kiittelemistä, tottahan mun täytyi saada kauniin naisen kasvoille hymy", mies vastasi rennosti samalla, kun hän lähti johdattelemaan naista mukaansa. Hänen renttumainen olemuksensa jotenkin korostui huolitellun ja muutenkin kaikinpuolin kauniin Rebeccan vierellä.

He kävelivät katua pitkin eteenpäin, tai lähinnä Milan johdatteli tyttöä mukanaan pimenevässä illassa - joka itse asiassa oli jo pikkuhiljaa muuttunut huomaamattaan yöksi - ja samalla he juttelivat niitä näitä, ollen kuitenkin suurimman osan ajasta hiljaa.
Tummatukkainen mies ei oikeastaan itsekään tiennyt minne hän tarkalleen Rebeccaa johdatteli, vaikka suunnitelma olikin pääasiassa samanlainen kuin aina ennenkin; hotelliin nauttimaan toisen läheisyydestä sekä lihallisista iloista.
Lopulta he saapuivat ihan kivan näköisen hotellin luokse ja pysähtymättä ihailemaan sen ulkonäköä (ei sillä miehelle ollut mitään hiton väliä miltä joku hotelli saattoi näyttää ulkoa päin - pääasia, että huoneesta löytyisi se sänky) hän johdatteli naisen mukanaan pääovista sisään.

Sillä hetkellä Milan oli jo saanut illuusion liikkeelle, hätkähdyttävän sinisissä silmissä välähti vain kerran ja sen jälkeen kaikki oli kuin tarinaa, jonka pääosissa näyttelivät he itse ja tarina oli täysin Milanin käsikirjoittama.

Rebecca

Miehen käsi vyötäisillä tuntui hyvältä. Becca tiesi sisimmässään mihin tämä johtaisi, mutta sillä hetkellä nuori nainen ei osannut ajatella sillä vakavuudella jolla hänen olisi ehkä pitänyt. Tieto siitä, ettei hän viettäisi yötään yksin tuntui liian lohduttavalta, ettei Becks jaksanut ajatella järkevästi. Olihan tälläinen hänelle myös osittain tuttuakin, vaikka ei ehkä niin yleistä kuin hänen seurassaan kulkevalle sinisilmälle. Hänelle tälläinen oli lähinnä satunnaista ja sitä tapahtui silloin, kun hän tunsi olonsa yksinäisemmäksi kuin yleensä. Se siirsi yksinäisyyden tunnetta ainakin jollakin tasolla pois, vaikka joku olisi voinut sen perustuvan vain valheeseen.

Rebecca antautui miehen vietäväksi, tuon saattaessa häntä eteenpäin katuja pitkin. Nuori nainen ei kiinnittänyt huomiota katuihin, joita pitkin he kulkivat, joten hänen suuntavaistonsa meni jokseenkin sekaisin matkan aikana. Heidän välillään tuntui olevan sanaton sopimus tulevista tapahtumista eikä neitokainen vastustellut. Beccan olo oli sillä hetkellä onnellinen ja turvallinen. Painuessaan miestä matkan aikana lähemmäs, hän tajusi olevansa kiitollinen siitä, että oli törmännyt Milaniin.

Heidän saapuessaan hotellille, Becks loi vaistomaisesti nopean silmäyksen sen ulkoasuun. Ei sillä, että sillä olisi ollut jotakin väliä, mutta hän oli jokseenkin iloinen, että se vaikutti siistiltä. Becca oli tietoinen, ettei hän itse voisi maksaa huonetta, mutta toivoi voivansa korvata sen jotenkin Milanille. Ellei nyt niin sitten ajan kanssa, jossakin tulevaisuudessa.

Heidän saapuessaan sisään neitokainen antoi miehen hoitaa puhumisen, pysytellen hiljaa tämän vierellä. Hän itse tyytyi hymyilemään huolettomasti hotellityöntekijälle ja antoi katseensa kiertää aulaa. Kun asiat tiskillä oli hoidettu, hän seurasi Milania kiltisti heidän huonettaan kohden. Askelten käydessä lähemmäs päämäärää, jännityksestä johtuvat perhoset kutittelivat yhä enemmän nuoren naisen vatsanpohjassa.

// Anteeksi tämä hirveä kesto! Ja tekstikin  on vähän tönkköä, mutta eiköhän se tästä taas :''D //


Milan

Illuusiot olivat tummatukkaiselle miehelle taidetta, hän saattoi tehdä niistä juuri sellaisia kuin hän itse halusi - hetken aikaa maailma olisi sen näköinen kuin hän tahtoi, hän pystyi vaikuttamaan toisten elämään.
Hän oli aina nauttinut siitä vallantunteesta, kun ympärillä olevien ihmisten aistit olivat kokonaan hänen käsissään. Vaikkei mies yleensä varsinaisesti käyttänyt kykyään toisten fyysiseen satuttamiseen, saattoi hän silti myöntää olevansa vähän sadisti.
Hän nautti toisten huijaammisesta.

Milan johdatteli tytön mukanaan keskivertohotellin pääovista sisään ja aulan läpi suoraan tiskille. Homma sujui melko rutiinilla, tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun hän vei naisia hotelliin, saatikka valehteli hotellityöntekijöille kykyjensä verhon takaa.
Sillä hetkellä kun he olivat astuneet pääovista sisään, ympärillä olevat ihmiset eivät nähneet heitä siten kuin miltä he oikeasti näyttivät - kukaan ei tunnistaisi heitä joskus myöhemmin törmätessään vastaan vaikka kadulla, eikä näin ollen voisi tulla valittamaan puuttuvista rahoista (ei sillä että kukaan edes tajuaisi, että juuri he olivat niitä huijareita, jotka eivät olleet maksaneet).
Sinisilmäinen illuusioiden maailmanmestari jutteli rennosti tiskin takana työskentelevälle nuorelle miehelle, esitteli toiveensa keskivertoa paremmasta hotellihuoneesta, sillä rahaa kyllä löytyisi.
Hän oli kaivelevinaan takkinsa taskusta henkilöllisyyspapereita - mitään papereita ei oikeasti ollut, mutta vain Milan ja nyt myös Rebeccakin näki sen. Olihan se ehkä hivenen huvittavan näköistä, kun nuori mies tiskin takaa tutkaili tyytyväisenä tyhjää ilmaa edessään, jossa tuo itse kyllä näki ja tunsi ne henkkarit.
Ja kuinka tuo otti tyytyväisen oloisena vastaan rahat ja reilun tipin, jotka kuitenkin katoaisivat kun Milan lakkaisi ylläpitämästä tätä illuusiota. Antoi toisen hetken aikaa kuvitella rikastuneensa, vaikka karu totuus oli jotain muuta.

Syy, miksi Milan oli antanut Rebecan nähdä hänen illuusionsa lävitseen oli se, että hän oletti nuoren neitokaisenkin olevan erilainen tai vähintäänkin tietoinen erilaisten ihmisten olemassaolosta. Hän oli oman intuitionsa pohjalta luottanut ruskeahiuksiseen kaunottareen.

Milan otti tyytyväisenä pilke silmä kulmassaan hotellihuoneen avaimen vastaan ja lähti johdattelemaan Rebeccaa mukanaan kohti hissejä, mistä he pääsisivät viidenteen kerrokseen, jossa heidän huoneensa sijaitsi.
Hissimatka sujui hiljaisuuden vallitessa, mutta se ei tuntunut lainkaan epämiellyttävältä tai kiusaantuneelta. Itse asiassa, mikäli Milanin ihmistuntemukseen oli luottamista, niin Rebecca vaikutti pikemminkin innokkaalta ja jännityneeltä, kuin pelokkaalta ja nurkkaan ajetulta.
Vanhempi mies silmäili seuralaistaan pienen hymyn koristaessa suupieliä ja hitaasti hän käänsi katseensa hissinovien suuntaan, kun äänekäs kilahdus ilmoitti heidän olevan oikeassa kerroksessa.

Hotellihuone oli jotain tavallisen huoneen ja hienomman sviitin väliltä. Hienompi se oli taatusti kuin tavalliset pienet huoneet, mutta ei yhtä valtava ja tyyriisti sisustettu kuin sviitit. Baarikaappi oli ehdoton vaatimus, sillä usein kävi niin että tummatukkaisen miehen humalatila oli ehtinyt hotellille pääsyn myötä laskea huolestuttavasti - vaikkei hän siis erityisesti yrittänyt olla kaatokännissä seuralaistensa kanssa, pienimuotoinen humala oli vain hyvästä.
Ja sellainen kaappi löytyi myös tästäkin huoneesta, jonka luokse Milan huomasi askeleidensa vievän, kun kaksikko oli päässyt heille varattuun huoneeseen.

Musta puvuntakki löysi nopeasti paikkansa erään tuolin päältä ja sen alta paljastui yksinkertainen ihoa myötäileva vaalea t-paita. Rutiininomaisesti hän nappasi kaksi viskilasia käsiinsä ja asetteli ne tummalle lasiselle pöydälle, kääntyen Rebeccaan päin;
"Kaadanko mä sullekin?"
Oikeastaan hän kysyi ihan vain kohteliaisuuttaan, hän kaatoi joka tapauksessa molempiin laseihin hunajan väristä alkoholijuomaa yhden neljäsosan.

Mies nappasi oman lasin käteensä ja käänsi nyt kaiken huomionsa seurassaan olevaan neitokaiseen.

Rebecca

Hissiin päästessään Becca mietti näkemäänsä tapahtumaa tiskillä ja tiesi sen johtuneen Milanin kyvystä. Neito tunsi hetken ajan piston sydämessään, sillä eihän muiden huijaaminen ollut oikein, mutta tuo tunne väistyi kuitenkin nopeasti tummasilmäisen naisen tuntiessa miehen katseen itsessään. Hän nukkuisi mieluummin täällä kuin kadulla. Katse kävi toisessa, huulten kaartuessa pieneen hymyyn kun hissi saavuttikin jo heidän määränpäänsä. Becca asteli huoneeseen huolettomalta vaikuttavan miehen perässä ja seisahtui vähän matkan päähän ovesta sen painuessa kiinni hänen takanaan.
Hän ei koskaan ollut päässyt näin hienoon huoneeseen. Tummien silmien katse kaarsi huonetta, seisahtuen pieneen yksityiskohtiin. Reppu laskettiin huoneen nurkkaan lähelle ovea ja takki laitettiin naulakkoon. Tummakutrisen nuoren naisen päälle jäi vain punainen, ihoa yläosasta myötäilevä mekko. Kenkien kanssa Becca empi hetken, mutta jätti ne jalkoihinsa sillä Milankin teki niin. Askeleet veivät lähemmäs miestä, katseen käydessä kylpyhuoneen avoimessa ovessa. Ehkä täällä olisi kylpyamme. Rebecca kaipasi pitkiä kylpyhetkiä kotona.

Milanin kysymykseen tummakutrinen nuori nainen nyökäytti päätään ja jatkoi matkaansa tämän luo. Hän seurasi jännittyneenä miehen tottuneita liikkeitä joilla lasit saatiin täytettyä. Becca ei oikeastaan koskaan ollut maistanut viskiä, joten tämä kerta olisi hänen ensimmäisensä. Kotona asuessa hän oli nähnyt isänsä joskus juovat kyseistä juomaa rentoutumismielessä, mutta hänelle se oli tyystin vieras. Hetken epäröityään neitokainen seurasi miehen esimerkkiä ja nappasi lasin epäröiden käteensä. Lasi vietiin huulille ja juomaa siemaistiin hivenen. Viski poltteli ja kirveli. Se sai juoman vahvuudesta yllättyneen nuoren naisen yskäisemään ja siirtämään huomionsa viskilasista pöydän toiselle puolella seisovaan sinisilmäiseen mieheen. Askeleet veivät lähemmäs miestä. Suupieli kaartui aavistuksen ylöspäin.
”Tiedän mikä sinä olet”
Sanat lausuttiin pohtivasti, tummien silmien tutkiessa miehen sinisiä. Rebecca mietti voisiko hän luottaa Milaniin. Mies oli kuitenkin ottanut hänen suojiinsa pois kadulta. Ehkä hän oli sen velkaa. Viskilasi laskettiin pöydälle. Becca ei vilkaissut sen suuremmin ympärilleen, sillä luotti siihen ettei täällä ollut silmiä jotka tahtoisivat heidänlaisilleen pahaa. Olihan mieskin luottanut häneen näyttäessään oman kykynsä. Muutama pieni valopallo nousivat ilmaan naisen avoimelta kämmeneltä, joka oli ojennettu Milania kohti. Ne leijuivat ilmassa kaksikon ympärillä kunnes niiden valo himmeni hiljalleen ja sammui sitten. Pallot kotosivat vaimeasti poksahtaen, äänen muistuttaen hehkulampun hajoamista. Rebecca osasi kyllä muutakin, mutta pelkäsi herättävänsä liikaa huomiota.
”..sillä niin olen minäkin”
Naisen huulet kääntyivät pieneen hymyyn.

Tummatukkainen mies siemaisi hunajan väristä alkoholijuomaansa kristallinkirkkaasta lasistaan ja antoi kaiken huomionsa kauniille seuralaiselleen, joka oli kävellyt lähemmäs häntä ja ottanut lasin käsiinsä, johon mies oli myös kaatanut tottunein ottein viskiä.
Rebecca vaikutti hänen silmäänsä juuri sellaiselta tytöltä, joka ei ole koskaan eläissään maistanut viskiä - itse asiassa viski nyt ei yleensä edes ollut nuorten suosima juoma muutenkaan, mutta koska Milan itse piti siitä, oli hän ikään kuin vanhasta tottumuksesta kaatanut samaa juomaa myös seuralaiselleen.
Mutta, mikäli juoma ei ruskeahiuksiselle neitokaiselle kelpaisi, niin kyllä Milan sen joisi ihan tyytyväisenä.

Hän antoi sinisten silmiensä seurata Rebecan liikkeitä, kun nuori nainen antoi askeleidensa kuljettaa hänet lähemmäs Milania, aivan siihen hänen ulottuvilleen.
Pohtivat sanat, jotka nuori nainen päästi huuliltaan, saivat Milanin kohottamaan hieman kulmiaan, sekä hivenen vinon hymyn nousemaan miehen huulille. Vai että tiesi neitokainen mikä hän oli?
Hän oli monia asioita ja niistä asioista olisi voinut koota vaikka kokonaisen kirjasarjan jos niikseen tuli. Mutta hän oletti naisen tarkoittavan sitä, että hän oli mutantti, minkä nyt sinällään ei olisi enää pitänyt olla mikään yllätys, olihan hän antanut Rebecan nähdä hänen kykynsä lävitseen.

Milan havahtui mietteistään, kun hän kuuli naisen laskevan viskilasinsa pöydälle, ja vain hetkeä myöhemmin hän oli ojentanut avointa kämmentään hänen suuntaansa, josta oli noussut muutama pieni valopallo. Valot leijuivat ilmassa heidän ympärillään, kunnes ne vähitellen himmenivät ja lopulta sammuneet pallot katosivat vaimeasti poksahtaen, ääni muistutti kovasti hehkulampun hajoamista.
Tummatukkainen mies oli unohtunut seuraamaan valopallojen leijailua ja niiden katoaminen sai hänen kevyesti humalaisen mielensä taas havahtumaan tähän todellisuuteen.
Hätkähdyttävän sinisten silmien katse kääntyi Rebeccaan päin ja jokin hymyntapainen oli kohonnut koristamaan miehen renttumaisia kasvoja.

"Mä olenkin aina tykännyt valoshow'sta", hän vastasi naisen sanoihin. Milan siemaisi taas viskiään ja laski sitten lasinsa pöydälle, johon Rebeccakin oli hetkeä aikaisemmin laskenut oman lasinsa.

Mies suoristautui hieman, hän kallisti hieman päätään kohottaen vihjailevasti toista kulmaansa ja astui askeleen lähemmäs nuorta naista, jättäen heidän väliinsä hyvin minimaalisen rakosen.
"Sä jo näitkin vähän mihin mä olen kykeneväinen", hän aloitti ja kohotti toisen kätensä sipaisemaan naisen ruskeita hiuksia.
"Mä saan ihmiset näkemään tähtiä, oi usko pois", mies jatkoi vähän turhankin ilkikurisen virnistyksen kohotessa hänen kasvoilleen, se oikein korosti hänen renttumaista ulkomuotoaan. Hänen sanansa pystyi ymmärtämään hyvin kaksimielisellä tavalla, aivan kuin hän olisi juuri kehunut itseään kerrassaan täydelliseksi rakastajaksi (mikä hän tottakai oli, ainakin omasta mielestään), ja vaikka hän tottakai tarkoitti myös sitä, niin hän myös tarkoitti sanojaan ihan kirjaimellisesti.
"Haluatko kenties kokeilla?"
Milanin ääni oli madaltunut hieman, eikä hänen huuliaan koristavasta vihjailevasta hymystä voinut erehtyä.

Hän oli aivan varma, että pyytäessään Rebeccaa mukaansa hotelliin, oli nainen jo silloin tiennyt mihin tämä loppujen lopuksi johtaisi, joten Milan ei varsinaisesti jäänyt odottamaan vastausta.
Hän vei toisen kätensä naisen alaselälle, vetäen tuota lähemmäs itseään, kun hän painoi huulensa nuoremman huulille.

Rebecca:

Tummat silmät tarkastelivat varovaisina miehen reaktiota. Kun mies suhtautui asiaan rennosti, huomasi Becca itsensä rentoutuvan myös. Katse seurasi lasin asettamista pöydälle, hengitys syveni hivenen miehen astuessa lähelle. Niin lähelle, että tummakutrinen nuori nainen tunsi miehen tuoksun. Hän kuunteli Milanin itsevarmoja sanoja, jotka saivat nuoren naisen yhä enemmän tämän pauloihin. Mies ei tarvinnut illuusioitaan saadakseen Beccan mielen sekaisin sillä siihen riitti tuon puoleensavetävä olemus.
Tummat silmät risteilivät miehen sinisissä kosteiden huulten raottuessa kuin Becca aikoisi sanoa jotakin, mutta tulikin vedetyksi miestä vasten. Rintakehä painautui miestä vasten. Huulet painuivat vasten huulia, tumman naisen sulkiessa silmänsä ja antautuessa täysin suudelman vietäväksi. Hän oli tiennyt mihin tämä johtaisi ja oli tyytyväinen ettei viettäisi yötään yksin. Toisen läsnäolo toi turvaa ja helpotusta yksinäisyyteen - edes pienen hetken ajan. Rebecca sulki mielestään inhottavan ajatuksen, joka muistutti ettei tämä olisi pysyvää. Hän tahtoi elää tässä hetkessä.

Kokeileva suudelma muuttui vaativammaksi, käsien noustessa miehen hiuksiin. Rebecca ei enää vaikuttanut siltä pidättyväiseltä nuorelta tytöltä, joka oli vielä kadulla ollut vaan määrätietoisemmalta. Huulet erkanivat suudelmasta tummien silmien käydessä nopeasti miehen silmissä ennen kuin huulet painettiin taas toisen huulia vasten. Kädet siirtyivät hyväillen miehen hiuksista tuon kaulan kautta rintakehälle ja siitä aina alas availemaan tämän housujen vyötä. Huulet erkanivat taas huulilta, naisen painaessa suudelmia miehen kaulalle samalla kun sormet pujahtivat hyväilemään miehen alavatsaa.