Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Clark Evans

2 posters

Siirry alas

Clark Evans Empty Clark Evans

Viesti kirjoittaja Mikkos To Kesä 26, 2014 12:57 pm

Clark Evans
27-vuotias, syntynyt 28.02.1939
mies, hetero, sinkku


MUTAATIO
Clarkin mutaatio on telepatia. Hän kykeni kuulemaan muiden ajatuksia jo päiväkoti-ikäisenä, mutta oppi projisoimaan omiaan muille vasta ala-asteen lopulla. 23-vuotiaana Clark huomasi vahingossa kykenevänsä myös telekineesiin, mutta osaa hallita tätä taitoa vasta hyvin pieniin (esim. kirja) esineisiin. Telepatia ei ole vielä samalla tasolla kuin Xavierilla parhaimmillaan, mutta hän kehittyy siinä koko ajan.

HEIKKOUDET
Clarkin telepatialta pystyy sulkemaan mielensä pitkän harjoituksen tuloksena. Hän kuitenkin uskoo, että tulevaisuudessa hän pystyy yhä paremmin kiertämään muiden mielen suojuksia. Mikäli Clark yrittää ylittää omia rajojaan (esim. nostaa telekineettisesti suuria esineitä / muita ihmisiä), hän saattaa saada epileptisen kohtauksen, joka kestää muutamia kymmeniä sekunteja. Tänä aikana hän on tiedoton eikä pysty puolustautumaan. Vaikka hän onkin hoikassa kunnossa, hän on melko huono fyysisessä taistelussa.

RYHMÄ
Ei vielä mikään, toivoo pääsevänsä Brotherhoodiin, on mahdollisesti käännytettävissä myös X-meneihin.

MUTANTIT
Clark ei pidä mutantteja uutena ihmislajina, mutta on silti valmis puolustamaan omanlaistensa oikeuksia ja vapautta viimeiseen asti. Aluksi hieman nihkeä tuttavuus, mutta tutustuttaessa lojaali persoona.

ASUINPAIKKA
Clark asui ennen kihlattunsa kanssa Washingtonin osavaltiossa, mutta vaeltelee nykyään ympäri New Yorkin osavaltiota ilman tarkkaa päämäärää.

HISTORIA
Clark on kahden ei-mutantin ainut poika. Vanhemmat pelästyivät hänen kykyjään niin, että he lähettivät hänet sisäoppilaitokseen. 18-vuotiaana hän tapasi Celine Coelhon, ja he rakastuivat. Celine oli myös mutantti, joka kykeni telekineesiin. He kihlautuivat pian sen jälkeen, kun Clark oli täyttänyt 22 vuotta. Hän kuitenkin kuoli kohtaamisessa Järjestön agenttien kanssa vuonna 1935. Tästä syvästi järkyttynyt 23-vuotias Clark huomasi surunsa mukana itselleen auenneen myös uuden mutaation, telekineesin. Celinen kykyyn verrattuna tämä telekineesi oli kuitenkin hyvinkin heikkoa, eikä edes usean vuoden kuluttua tästä Clark vielä hallitse tätä kykyään kovinkaan hyvin. Celinen kuoleman jälkeen Clarkin päässä kasvoi syvä viha Järjestöä kohtaan. Eräänä sateisena iltana hän tapasi newyorkilaisessa kapakassa miehen, joka kertoi hänelle Brotherhoodista ja tämän johtajasta Magnetosta. Mies kertoi myös Brotherhoodin arkkivihollisista, X-meneistä, joiden johdossa oli vahvin tunnettu telepaatti Charles Xavier. Tämän kohtaamisen jälkeen Clark on yrittänyt jäljittää Brotherhoodia tarjotakseen omaa osaamistaan porukan hyväksi – ainakin hän kykenisi suojelemaan muita tuon Xavierin hyökkäyksiltä, vaikka ei tätä päihittäisikään…

LUONNE
Lapsena Clarkille valehdeltiin paljon. Hänen kykynsä alettua totuus kuitenkin tuli ilmi, ja hän alkoi syvästi vihata valehtelua. Vanhemmalla iällä hän kuitenkin on oppinut valkoisten valheiden merkityksen silloin, kun niitä tarvitaan. Ennen Celinen kuolemaa Clark oli positiivinen ja ulospäin suuntautunut ihminen, jolla oli paljon tulevaisuudensuunnitelmia. Kihlattunsa kuoleman jälkeen koko tulevaisuuden pohja tuntui murentuneen alta, eikä häntä enää kiinnostanut pyrkiä elämässään mihinkään suuriin tehtäviin. Sisimmässään Clark on kuitenkin mustan huumorin ystävä, eikä se piirre ole hänestä vieläkään kokonaan kadonnut. Toisaalta tämä tragedia on tuonut häneen myös lisää tietynlaista harkintaa, mikä on hyväksi. Ennen hän tutki muiden ihmisten ajatuksia ihan uteliaisuuttaan, mutta tajusi vasta vanhemmalla iällä yksityisyyden merkityksen ja jätti voimiensa käytön vain tarpeellisia tilanteita varten. Vaikka Clarkilla ei olekaan mitään ihmisiä vastaan, hän pyrkii oleskelemaan heistä erillään. Liittyminen Brotherhoodiin samaan aikaan huolestuttaa ja kiinnostaa häntä: hän ei halua satuttaa syyttömiä, kuten on kuullut Brotherhoodin tekevän, mutta haluaa ajaa mutanttien oikeuksia ja puolustaa omiaan. Tämän vuoksi Clark ei käytäkään koko potentiaaliaan heidän etsimiseen, vaan antaa kohtalollekin oman osansa.

Clark Evans Wb9cu1

ULKONÄKÖ
183-senttinen, ruumiinrakenteeltaan hoikka Clark lopetti uintiharrastuksensa Celinen menehdyttyä. Aiemmin hänen kroppaansa saattoi sanoa urheilulliseksi, mutta vuosien kuluessa se atleettisuus on karissut normaaliksi hoikkuudeksi. Hänellä on tummat, hieman kaartuvat hiukset ja usein huolimaton sänki. Hänen siniset silmänsä kirkastuvat aina hieman, kun hän käyttää telepaattisia kykyjään. Clark tykkää pukeutua kasuaaliin ja klassiseen tyyliin, vaikkakaan ei jaksa enää panostaa ulkonäköönsä niin paljon kuin ennen Celinen kuolemaa. Tyypillisesti Clarkilla on päällään tumma tai harmaa puku tai beige housut ja kauluspaita -kokonaisuus. Kylmällä ilmalla hän pukeutuu villakangastakkiin. Aiemmin hymykuopat olivat aivan tavallinen näky Clarkin kasvoilla, mutta nykyään niitä näkee harvemmin. Sen sijaan hänen tummat kulmansa kurtistuvat ja suu vääntyy huolestuneeseen mutruun - useammin kuin hän itse haluaisi edes myöntää. Clarkin oikean pohkeen sisälaitaan on piilotettu hänen ex-kihlattunsa vanha puukko. Puukko tuntuu olevan ainut asia, jota hän osaa hallita telekineettisesti hyvin.  

Clark Evans Fnbsdc

MUUTA
Clarkia ei pysty jäljittämään Cerebrolla tämän omien telepaattisten kykyjen vuoksi. ”Kartan” (täällä pelattava hahmo) avulla hänet voi kuitenkin löytää helposti, eikä hän edes pahemmin yritä piiloutua keneltäkään.

- kuvassa Matt Bomer.

--------------------------

Pelaaja:

Heip. Olen 20-vuotias lounaissuomalainen nuori mies, joka haluaisi pikku hiljaa palailla ropetuksen maailmaan. Pelasin puoli vuosikymmentä sitten hyvinkin aktiivisesti mm. Taikakulmassa, Pahkaropetuksessa ym. senaikaisissa roolipeleissä. Suhteellisen hyvin on muistissa kaikki roolipelaamisen periaatteet, ja kävinkin lukemassa tuossa jo teidän sääntönne ja yleiset ropeohjeet. Pelailin aikanaan muutaman vuoden ajan, mutta siitä tosiaan on jo hetki aikaa. Smile Pelinäytteen voin antaa tarvittaessa. Nimimerkikseni voisin laittaa Mikkos.

Mikkos
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Clark Evans Empty Vs: Clark Evans

Viesti kirjoittaja Destie Pe Kesä 27, 2014 2:16 am

Hei böö!

Uusia kasvoja! Tämä on ihme! Ihanaa saada uusia pelaajia. Toivottavasti tulet viihtymään vielä pienessä joukossamme. Ja toivottavasti löydät taas innon pelailemiseen.

Hahmo vaikuttaa mielenkiintoiselta, I like it!

Hahmosi on hyväksytty hahmon perusteella, mutta, kunhan pistät jonkinlaisen peliviestin vielä tänne? Smile ihan vain periaatteen vuoksi, koska pelityylisi ei ole meille tuttu niin olisi kiva saada siitä jonkinlainen kuva. Sen tehtyäsi voit liittyä foorumille.
Destie
Destie

Viestien lukumäärä : 62
Join date : 29.06.2013
Ikä : 31
Paikkakunta : Tampere

Takaisin alkuun Siirry alas

Clark Evans Empty Vs: Clark Evans

Viesti kirjoittaja Mikkos Pe Kesä 27, 2014 2:52 am

Böö hei! :')

Kiitos hyväksynnästä. Olen juuri lähdössä töihin, mutta yritän ehtiä myöhisiltana vielä tekemään pelinäytteen. Smile Viimeistään huomenna sitten kuitenkin.

Mikkos
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Clark Evans Empty Vs: Clark Evans

Viesti kirjoittaja Maya Pe Kesä 27, 2014 5:06 am

Heloou vielä toisenkin ylläpitäjän suunnalta!

Lueskelin nyt vielä uudemman kerran tämän hahmoesittelyn ja pari asiaa pisti silmään, joita Destie ei ole joko huomannut/muuten vain niistä mitään maininnut.
Ei kuitenkaan syytä huoleen, ne tuskin mitenkään vaikuttavat siihen, että olet tottakai tervetullut tänne ja otamme hahmosi ilomielin vastaan! ;)

Historiikissa oli lause "Hän kuitenkin kuoli kohtaamisessa Järjestön agenttien kanssa vuonna 1935."
Vuosiluvun on pakko olla virheellinen, mikäli Clark on syntynyt vuonna -39. Noita mokia tosin sattuu kaikille, jopa allekirjoittaneelle, joten se on ymmärrettävä eikä haittaa yhtään mitään.

Kiinnitin myös huomiota, kuinka esittelyssä tuli ilmi nämä Brotherhoodin ja X-meneiden välit. Arkkivihollinen on ehkä väärä sana kuvaamaan meidän roolipelissä olevaa sijoittelua, kun Kuuban kriisistä ja Erikin ja Charlesin teiden erkanemisesta 4 vuotta sitten, vaikka toki molemmilla ryhmillä on erimielisyytensä, eivätkä he tällä hetkellä ole tekeisissä keskenään. :D
Arkkivihollinen tosin tässä vaiheessa on ehkä vähän turhan voimakas, kun se Järjestö on kuitenkin se molempien yhteinen vihollinen.

Eipä minulla tähän hätään sen kummempia. Oli vain pakko nostaa nuo asiat esille. Mikäli tosiaan olet halukas tuomaan Clarkia Brotherhoodin piiriin, niin minäpä pommitan sua yksärillä jahka olet päässyt foorumille rekisteröitymään. ;D
Maya
Maya

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 29.06.2013
Ikä : 32
Paikkakunta : Tampere

http://lonelyxxhearts.blogspot.fi/

Takaisin alkuun Siirry alas

Clark Evans Empty Vs: Clark Evans

Viesti kirjoittaja Mikkos Pe Kesä 27, 2014 11:31 am

Oho hups, olet muuten ihan oikeassa tuon vuosiluvun suhteen. En nyt saa muokattua sitä, kun en ole rekisteröitynyt. Eh.. Smile Mutta oikea vuosiluku on siis 1962. Eihän tuo nyt edes muistuta 1935:ttä!

Arvelinkin, että tuosta arkkivihollinen-nimityksestä tulisi kysymys ennemmin tai myöhemmin. Arkkivihollinen onkin X-menien nimitys sen miehen mielestä, joka asiasta Clarkille kertoi (nyt myös Clark uskoo niin). Olisin ehkä voinut selittää sen tarkemmin.

Mutta nyt siihen pelinäytteeseen! Smile

---

22.10.1965, New York City, kapakka

Clark käveli tottuneesti sisään Joe's Pubiin. Celinen kuoleman myötä hänen viskinkulutuksensa oli varmaankin kaksinkertaistunut.
"Tuplana?" baarimikko kysyi Clarkilta kuivatellen samalla oluttuoppejaan.
"Ei tänään, Joe", Clark totesi vinosti hymyillen, "tavallinen riittää."
Joe-niminen baarimikko murahti hyväksyen vastaukseksi, otti käteensä viskilasin ja kaatoi pohjalle Jack Daniel'sia. Clark maksoi tälle ja käänsi selkänsä tiskille ottaen rennon asennon. Niin paljon kuin häntä edelleen masensi ajatus siitä, ettei hän enää kuulisi Celinen naurua, alkoi jo häntäkin pikku hiljaa kyllästyttää tämä pitkäaikainen päämäärättömyys. Aikaisemmat haaveet lakimiehen urasta eivät enää häntä kiinnostaneet, vaikka tutkinto olisikin viittä vaille valmis. Katkeruus Celinen kuoleman aiheuttanutta Järjestöä kohtaan ei ollut kadonnut mihinkään, melkeinpä päin vastoin. Yölliset painajaiset eivät jättäneet häntä rauhaan, vaikka olivatkin jo selvästi vähentyneet.
Clark hätkähti kuullessaan mielessään paniikin ääntä. Vaikka hän ei enää tutkinutkaan ihmisten ajatuksia avoimesti, antoi hän toisinaan isoimpien tunnepurkausten kantautua mieleensä asti. Paniikki, oikeastaan pakokauhu, tuli naistenhuoneesta. Clark lähetti mielensä tutkimaan huoneen sisältöä. Ensimmäisessä kopissa oli keski-ikäinen nainen vetämässä vessaa, toisessa nuorehko neiti kuunteli seinän takaa kuuluvaa ääntelyä. Kolmannesta kopista Clark tunnisti miehen ja naisen tajunnat ja varovasti työntyikin naisen pään sisään selvittääkseen, mistä on kyse.
Raiskaus. Mies oli selvästi juopunut ja piti kättään naisen suun edessä. Nainen vääntelehti kyynelten valuessa hänen poskilleen samalla, kun tunsi hameensa revittävän alas. Clark tunsi suunnatonta inhotusta tuota miestä kohtaan ja suuntasikin seuraavaksi mielensä tätä kohti. Miehen ajatukset olivat humalan sekoittamia, mutta määrätietoisia.
'Niin, määrätietoisuutta tässä itsekin tarvittaisiin...' Clark huokaisi ajatuksissaan. Ennen kuin mies ehti avata oman vetoketjunsa, Clark istutti hänen päähänsä ajatuksen siitä, että tämän tulee lopettaa, kävellä poliisiasemalle ja ilmiantaa tekonsa. Clark ehti juuri siirtyä takaisin naisen ajatuksiin nähdäkseen tämän silmin, miten mies päästi irti ja vyötään sulkematta poistui paikalta ripein mutta huojuvin askelin.

Clark vetäytyi takaisin omaan päähänsä. Hänen lahjalleen olisi kyllä jotain muutakin käyttöä, varmasti. Hän mietti, mitä se vanha mies oli kertonut hänelle vuosi sitten Magneton Brotherhoodista. Häntä puistatti ajatus tästä professori... Xavierista, joka olisi häntäkin vahvempi telepaatti.
Ehkä olisi vihdoin aika paneutua enemmän Brotherhoodin etsintään. Vai voisiko heitä edes löytää, jos he eivät halua tulla löydetyksi?

Mikkos
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Clark Evans Empty Vs: Clark Evans

Viesti kirjoittaja Maya Pe Kesä 27, 2014 11:36 am

Tykkään sun pelityylistä kovasti, oooh.

Hyväksytty on, rekisteröidy vaan!
Maya
Maya

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 29.06.2013
Ikä : 32
Paikkakunta : Tampere

http://lonelyxxhearts.blogspot.fi/

Takaisin alkuun Siirry alas

Clark Evans Empty Vs: Clark Evans

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa