Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Molly Howard

 :: Hahmot :: Brotherhood

Siirry alas

Molly Howard Empty Molly Howard

Viesti kirjoittaja Maya Ma Heinä 01, 2013 1:11 pm

Molly Howard Molly_1_zps7be86018

"They all think I'm a freak of nature."


Molly Howard
Järjestö käyttää hänestä nimeä The Map eli Kartta
syntynyt 13.9.1956 (10-vuotias)
pitää itseään hyvinkin heterona, sillä ei koe olevansa vielä siinä iässä, että asiaa pitäisi sen tarkemmin miettiä
sinkku


On nimensä mukaisesti kuin kartta.
Hänellä on kyky jäljittää ihan kenet tahansa ihan mistä päin maailmaa tahansa, hän vain ikään kuin "tietää" missä kukakin on. Hänellä on mielessään erilaisia taajuuksia, joihin hän voi lokeroida esimerkiksi itselleen tärkeitä henkilöitä ja pitää huomaamattaan silmällä näiden olinpaikkoja sisäisellä kartallaan.
Kyky ei kuitenkaan ole 10-vuotiaalle tytölle helppo, vaan siinä on useita mutkia, joista suurin on se, että hän tarvitsee yleensä jäljittämiseen oikean kartan - kartasta hän osaa katsoa missä maassa, missä osavaltiossa ja missäpäin yleensäkin jäljitettävä henkilö on.
Jäljittämiseen ei myöskään riitä pelkkä nimi - saman nimisiä henkilöitä kun on olemassa useampiakin - vaan sitä varten tarvitaan enemmän infoa, kuten vaikka valokuva.
Pelottavien henkilöiden jäljittäminen on hänelle todella vaikeaa, sillä hän pelkää näiden näkevän hänet hänen kykynsä kautta.


Kuuluu Brotherhoodiin.

Molly on viettänyt suurimman osan elämästään Järjestön lemmikkinä, eikä hän muista tavallisesta elämästään tai vanhemmistaan juuri mitään.
Ei oikeastaan ole mutanteista tai ihmisistä yleisestikään mitään mieltä - Järjestö on pitänyt häntä lukittuna ja eristettynä omassa huoneessaan, joten hän ei ole osannut muodostaa asioista kunnon mielipiteitä.
Hän pelkää Järjestöä, eikä hän ymmärrä miksi näin on tapahtunut juuri hänelle - Järjestö käytti häntä apuna uusia mutantteja jäljittäessä.
Nykyään hän haluaa olla apuna Brotherhoodille, ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä samalla tavalla kuin hän.

Asuu Brotherhoodin päämajassa, joka sijaitsee Los Angelesissa.


Molly Howard Molly_2_zpseee185b8


t a u s t a a


Molly Howard syntyi vanhemmilleen syksyllä vuonna 1956. Onnellista perhe-elämää ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä tytön isä työskenteli Järjestölle ja Mollyn ollessa melkein 3-vuotias, hänen Järjestölle uskollinen isänsä vei tyttärensä Järjestön laboratorioon tutkittavaksi, kun hän epäili tämän olevan mutantti.
Testit paljastivat Mollyn omaavan todella kallisarvoisen mutanttikyvyn, joka tulisi olemaan Järjestölle lähes korvaamaton keino jäljittää ihmisiä.

Pieni ja pelokas Molly ei enää koskaan nähnyt vanhempiaan, eikä hän vielä tänäkään päivänä tiedä heistä mitään - ei nimiä, ei hän edes tiedä vanhempiensa antaneen hänet Järjestölle, sillä tyttö ei muista entisestä elämästään mitään. Hän luulee Järjestön siepanneen hänet ja että hänellä on jossain huolestuneet vanhemmat odottamassa häntä kotiin.
Molly sai Järjestön päämajasta oman huoneen, jossa häntä on pidetty lukittuna - huoneen sijaintia tosin on useampaan otteeseen vaihdettu vuosien varrella, kun Järjestö on epäillyt sieppausyrityksiä tai muita ongelmia, eivätkä he ole halunneet riskeerata mitään.

Brotherhood teki iskun Houstonissa sijaitsevaan Järjestön tukikohtaan, jonne Molly ja Sophia oli väliaikaisesti viety erinäisiin tutkimuksiin sekä muuten vain säilöön, sillä se oli sillä hetkellä todettu turvalliseksi.
Brotherhood ei tiennyt etukäteen tyttöjen olevan juuri siinä tukikohdassa, eikä heidän iskunsa kohdistunut kenenkään pelastamiseksi, tarkoitus oli vain varastaa tietoa, josta olisi heille hyötyä. Siinä samalla he ottivat tytöt mukaansa ja Brotherhood sai tärkeimmän mahdollisen tietopankin varastettua Järjestöltä - Sophian, jonka mieli on täytetty Järjestöä ja mutantteja koskevista tiedoista.
Tytöt saivat mahdollisuuden liittyä Brotherhoodiin Erikin pyytäessä heitä jäämään ja niin Molly sai uuden kodin ja ensimmäistä kertaa myös "perheen".

Ennen pelastusta hän on aina asunut pienessä valkoisessa huoneessa, jossa ei ole ikkunoita, eikä mitään muitakaan yhteyksiä ulkomaailmaan, hän on aina ollut eristettynä. Nykyään kaikki tuntuu uudelta ja mielenkiintoiselta, kun näkee maailman aivan uusin silmin.


Molly Howard Tumblr_ljyx84Z1kc1qasdemo1_500


l u o n n e


Molly on luonteeltaan pelokas ja aika arka tyttö. Hän vierastaa uusia tilanteita ja jos hän mitenkään pystyisi, hän jättäisi uudet tilanteet mahdollisimman vähälle. Järjestössä tämä ei kuitenkaan onnistu, sillä tyttö on pakotettu tekemään niin kuin käsketään - se ei tosin vähennä lainkaan hänen pelokkuuttaan.
Molly on myötätuntoinen ja hän omaa paljon omaatuntoa - uusien mutanttien jäljittäminen on hänelle yhtä tuskaa, koska hän tietää näiden joutuvan sitten Järjestön kynsiin ja pelkästään hänen takiaan. Niinpä nämä tilanteet saavat tytön aina kyyneliin ja muutaman kerran hän on yrittänyt anella heitä jättämään jonkun mutantin rauhaan ja päästämään hänet pois.

Molly rakastaa satuja - hänellä ei ole koskaan ollut omassa huoneessaan paljon mitään tekemistä, mutta hänellä oli siellä Grimmin veljesten satukokoelma, jonka hän on vuosien  aikana lukenut lukemattomia kertoja.
Se on hänen keinonsa paeta todellisuutta, päästä hetkeksi pois siitä valkoisesta huoneesta ja hiljaisuudesta.
Molly on muutenkin haaveileva persoona, vuosien yksinäisyys ei ole lapselle terveellistä ja se on jättänyt tyttöön selvät jäljet - hän uppoutuu helposti omaan luomaansa haavemaailmaan, jonne hän aina pakenee yksinäisyyttä, ahdistusta ja pelkojaan. Yksinäisyys ja seuranpuute on muutenkin muokannut häntä hiljaiseen ja rauhalliseen suuntaan - siinä missä muut hänen ikäisensä leikkivät kovaan ääneen ja kiljuvat riemusta, Molly on hiljaa ja lukee mielellään kirjoja.
Hän on joutunut kasvamaan liian nopeasti isoksi. Hänen sisällään on aivan liikaa patoutunutta ahdistusta, jota tämän ikäinen ei osaa millään tavalla käsitellä.

Vaikka Molly periaatteessa haluaisi päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja oppia tuntemaan näitä, hän pitää tätä kuitenkin mahdottomana juuri siitä syystä, että häntä pidetään lukkojen takana.
Tyttö on myös todella ujo, hän pelkää ihmisiä - mikä ei sinällään ole mikään yllätys, kun hänen kokemuksensa muista rajoittuvat vain Järjestön jäseniin, jotka eivät aina ole kohdelleet häntä mitenkään erityisen hyvin.

Syvällä sisimmässään Molly kuitenkin on valtavan herttainen tyttö, joka vain tarvitsisi vähän hellyyttä ja hyvää huolenpitoa.


Molly Howard Molly_3_zps20a454dc


u l k o n ä  k ö


Ulkonäöltään Molly on valtavan suloinen pikkuneiti. Pituutta häneltä löytyy noin 130cm ja hän onkin ikäisekseen ehkä vähän keskivertoa lyhyempi. Mistäpä hän itse sen tietäisi, kun ei ole nähnyt kovin montaa oman ikäistään.
Mollylla on pitkät suorat hiukset, jotka ovat väriltään tavallisen ruskeat. Yleensä hän pitää hiuksiaan joko ihan vain auki tai ponihännällä - joskus myös kahdella letillä.

Tytön kasvot ovat lapsenpyöreät ja suloiset. Hänen silmänsä ovat suurehkot ja väriltään sinivihreät. Hän hymyilee harvoin, mutta hymyillessään hänelle tulee pienet hymykuopat poskiin.

Järjestön kynsissä Mollyn pukeutuminen on aina ollut vaatimatonta - hän on aina käyttänyt sairaalan valkoisia potilasvaatteita.
Jos hän saisi itse päättää, hän käyttäisi melko yksinkertaisia mekkoja jonkun neuleen kanssa. Väreissä hän suosisi sinistä, vihreää ja muita maanläheisiä värejä - myös pastellinsävyt kävisivät. Molly rakastaa värejä, hän on vuosien varrella alkanut vihaamaan valkoista ja värittömyyttä.


m u u t a

- rakastaa Grimmin satuja ja hänen kestosuosikkejaan on Lumikki, Tuhkimo ja Lumivalko ja Ruusunpuna.
- on aina salaa haaveillut omasta kissanpennusta.
- purkaa mielellään ahdistustaan piirtämiseen ja maalaamiseen.


- Kuvissa Ruby Jerins

Maya
Maya

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 29.06.2013
Ikä : 32
Paikkakunta : Tampere

http://lonelyxxhearts.blogspot.fi/

Takaisin alkuun Siirry alas

Molly Howard Empty Vs: Molly Howard

Viesti kirjoittaja Maya Ma Kesä 23, 2014 5:05 am

// Pelit ovat tapahtumajärjestyksessä ylhäältä alaspäin, eli ylin pelin on tapahtunut ensiksi ja alimmaiseksi tulee uusimmat. //


Molly Howard Tumblr_n35lltFuEH1rx6fc5o1_500


p e l i t


It's hard to get high when you're living on the bottom - Texas, Houston
- Mukana Thane (Rixu), Sophia (Destie) & Erik (Maya)
Brotherhood tekee yllätysoperaation Järjestön sivukonttoriin, jossa Mollya ja Sophiaa pidetään väliaikaisesti. Mutanttiryhmä ottaa heidät mukaansa.

Valmis.

So, we are going to be one big weird family! - Los Angeles, Brotherhoodin päämaja
- Mukana Thane (Rixu), Sophia (Destie) & Erik (Maya)
Sophia ja Molly on pelastettu edellisenä päivänä ja nyt Erik, Thane ja Emma Frost yrittävät saada selville keitä tytöt ovat - eli jonkinlainen kuulustelu.

Kesken.

Things are never quite as scary when you've got a best friend - Los Angeles, Brotherhoodin päämaja
- Mukana Thane (Rixu)
Molly ja Sophia ovat hetken aikaa ehtineet asustella Brotherhoodin Los Angelesin päämajassa, Molly uskaltautuu vihdoinkin pois mukavuusalueeltaan ja lähtee tutkimaan taloa. Thane on puhdistamassa aseitaan ja Molly liittyy tuon seuraan piirtämään.

Kuollut.

Yeah, this is the Brotherhood - welcome to our family. - Los Angeles, Brotherhoodin päämaja
- Mukana Clark (Mikkos), Erik (Maya), Thane (Rixu), Sophia (Destie), Ryder (Ramsu)
ja ohimennen Raven, Emma ja Azazel
Brotherhood sai houkuteltua mukaansa Mollyn paikantaman telepaatikon, Clarkin, National Mallista Ryhmä X:n jäsenen ja Erikin vanhan tuttavuuden, Havokin, väliintulosta huolimatta.
Brotherhoodin jäsenet teleporttasivat Los Angelesissa sijaitsevaan päämajaan, jossa Clark pääsee tutustumaan uuteen perheeseensä.

Kuollut.

Scared of you being scared of me - Los Angeles, Brotherhoodin päämaja
- Mukana Ryder (Ramsu)
Molly ja Ryder ovat ainoat kotona olevat, kun kaikki muut Brotherhoodin jäsenet ovat kuka missäkin. Tämä on siis oiva tilaisuus kaksikon lähentyä keskenään, kun tilanne on tällä hetkellä se, että molemmat pelkäävät toisiaan.

Kesken.

Maya
Maya

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 29.06.2013
Ikä : 32
Paikkakunta : Tampere

http://lonelyxxhearts.blogspot.fi/

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 :: Hahmot :: Brotherhood

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa