Concrete jungle

Siirry alas

Concrete jungle

Viesti kirjoittaja Aye lähetetty Ti Heinä 01, 2014 11:52 am

//Maeri ja Jonah mukaan!

Vera Hyland

New York ei ollut koskaan hiljainen, tai niin Vera ainakin oli kuullut sanottavan, ja se piti paikkaansa. Hän seisoi peilin edessä kahvilan wc-tiloissa ja vilkaisi taakseen. Monet naiset jonottivat yhä vessoihin. Hän kääntyi takaisin peilin suuntaan ja kumartui korjaamaan piilolinssinsä asentoa. Sen alla tuntui olevan roska, tai sitten hän oli vain pitänyt niitä liian pitkään. Vera oli jo miltei menettänyt ajantajunsa, sillä koko kiireisen ja häkellyttävän päivän hän oli vaeltanut New Yorkissa nähtävyydeltä nähtävyydelle. Siitä oli jo kymmenen tuntia, kun hän oli noussut bussista ja kaivanut kartan esiin. Kello oli nyt iltakahdeksan, mutta vaikka päivä oli ollut pitkä, Vera ei ollut vielä valmis nukkumaan. Tämä saattoi myös johtua kahvilan sijainnista.

Vera nappasi reppunsa olalleen ja väläytti nopean ja pienen hymyn ensimmäisenä jonottavalle naiselle, joka katsoi häntä pitkään. Vera arveli, että toinen oli nähnyt vilauksen hänen oikeista silmistään, mutta nainen tulisi luultavasti unohtamaan sen pian. Vera huikkasi kiitokset kahvilan baristalle ja astui kadulle väistäen heti ärtyneen näköistä keski-ikäistä miestä, jolla näytti olevan kiire jonnekin. Times Square oli edelleen vilkas. Oli mielenkiintoista, miten edelleen ihmiset vaikuttivat päämäärätietoisesti kulkevan jonnekin – töihin, töistä kotiin, kauppaan, ystävän luo. Pois Times Squarelta ennen illan hämärtymistä. Vera vilkaisi karttaansa ja päätti vielä lähteä käymään Central Parkissa. Sinne pitäisi vielä siirtyä metrolla, mutta metroasemia oli onneksi lähettyvillä useita. Monet naiset mitä luultavimmin suuntasivat pois kaduilta yhdeksän jälkeen, mutta Vera tiesi, ettei hänellä olisi pelättävää. Tai ainakin hän sillä hetkellä niin ajatteli.

Valot osoittivat kadun keskelle asetettua mainosta kohti, ja liikkeellä näytti jo olevan paljon seuranhakuisia miehiä, jotka siirtyivät Times Squarella sijaitseviin vain aikuisille tarkoitettuihin illanviettopaikkoihin. Vera käveli kadunviertä ja luki elokuvaotsikoita, jotka oli kirjoitettu isolla useiden teattereiden parrasvaloihin: Batman, Fahrenheit 451 ja The Good, the Bad and the Ugly. Vera oli kuullut puhuttavan kustakin, mutta ei halunnut siirtyä teatteriin sisälle, vaikka ulko-ovella sisäänheittäjät huutelivat suostuttelevasti. Vera siirtyi kadun toiselle puolelle ja nosti katseensa ylöspäin, kohti mainostaulua ja samassa hän tunsi viiltävää kipua vasemmassa silmässään. Hän sulki silmänsä ja siirsi kätensä silmänsä alle tietoisena siitä, että piilolinssi ei pysyisi hänen silmässään enää hetkeäkään. Pistävä kipu silmässä sai Veran henkäisemään ääneen ja samassa hän tunsi, että sinertävä linssi oli tippunut hänen kädelleen. Hän haroi toisella kädellä hiuksiaan asetellen niitä suojakseen ja katseli nopeasti ympärilleen pohtien, voisiko paeta takaisin jo sadan metrin päähän jääneeseen kahvilaan. Hän huomasi, kuinka ihmiset hänen ympärillään vilkaisivat häntä kummaksuen ja eräs vanhempi nainen oli pysähtynyt katsomaan tarkemmin kauhistuneena. Vera käänsi päätään ja lähti kävelemään poispäin etsien katseellaan jotain ei-niin-vilkasta sivukatua.

//Hmm, ehkä vähän vaikea aloitus hypätä mukaan, mutta toivottavasti luonnistuu! :>
avatar
Aye

Viestien lukumäärä : 13
Join date : 29.06.2014
Ikä : 28
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Concrete jungle

Viesti kirjoittaja Maeri lähetetty La Heinä 05, 2014 1:49 am

// Anteeksi tämä kesto. :I Ja huonolaatuinen peli, toivottavasti ei haittaa jos ihan minimaalisesti autohittasin tuolla lopussa, piti keksiä joku keino jolla saan Jonahin tilanteeseen mukaan!


JONAH CARR

Vaikka aurinko alkoikin jo laskea mailleen, ei New York näyttänyt ottavan vihjeestä vaaria: meno sen kuin voimistui, ihmisiä tuntui virtaavan kaduille jopa entistä enemmän. Ehkä juuri tästä syystä Jonah oli aina pitänyt kaupunkia kiehtovana - se ei nukkunut koskaan, aina oli jotakin uutta ja ihmeellistä tutkittavaa. Maailmassa tuskin oli enää kovin montaa maata tai kaupunkia joissa Jonah ei olisi tähän mennessä vielä kertaakaan käynyt, mutta hän saattoi silti surutta väittää, että New York kuului kärkikymmenikköön.

Vielä toissapäivänä Jonah oli majaillut tyytyväisenä Floridan auringon alla, mutta saatuaan käsiinsä mahdollisen vihjeen veljensä olinpaikasta, oli kompassin nokka yhtäkkiä siirtynytkin osoittamaan New Yorkin suuntaan. Eikä hän ollut sen kummempia hidastellut, vaan pakkasi  vähäisen irtaimistonsa: tupakat housujen takataskuun, lompakko kouraan ja ei kun menoksi. Teleportaatio oli kieltämättä erittäin kätevä kyky, eikä Jonah osannut edes ajatella elämää ilman sitä - miten tavalliset ihmiset jaksoivat odottaa juniaan tai tankkailla autojaan?  
Nyt raukeat askeleet veivät nuorukaista eteenpäin pitkin New Yorkin vilkkainta katua, hukkuen muun ihmisvilinän joukkoon. Vähän väliä sai olla väistämässä vastaantulijoita, jotka eivät laisinkaan katsoneet mihin kävelivät - onneksi moinen ei haitannut Jonahia, hänen ärtymyksensä oli paljon vaikeampi saada ottamaan tulta. Tupakankaipuu poltteli jo takaraivossa, mutta nuorukainen piti toistaiseksi pintansa: oli parempi odottaa tilaisuutta siirtyä hieman sivummalle kaiken hälinän keskeltä ennen kuin sytyttäisi yhden kallisarvoisista syöpäkääryleistä.

Ajatukset karkasivat vain hetkeksi muualle, ja samantien Jonah tajusi jo olevansa törmäyskurssilla - väistöliikkeiden suorittaminen oli jo liian myöhäistä, eikä hän voinut teleportata itseään pois tieltä tällaisessa väenpaljoudessa, joten yhteentörmäys oli väistämätön. Jonah tosin ehti kääntää kehoaan sen verran ettei osunut kuin naisen olkapäähän, mutta kontaktia oli kuitenkin sen verran että molemmat sen varmasti tunsivat. Tyttö oli pysähtynyt niin yllättäen hiuksiaan haromaan ja kääntänyt siitä sitten suuntansa, ettei Jonah ollut osannut huomioida sitä: moni muukin näytti vilkuilevan heihin päin.
"Anteeksi, en huomannut sinua-"
Nuorukaisen katse hakeutui automaattisesti neidon silmiin, sillä avoimena persoonana hän halusi aina kohdata sen henkilön katseen, jolle kulloinkin puhui. Puhe katkesi ja kulmakarvat kohosivat hieman, sillä hetken verran Jonah oli varma nähneensä välähdyksen vihreää: ei mitään metsänvihreää, vaan... mutaationvihreää. Ennen kuin hän ehti avata suutaan uudelleen, oli neito jo lähtenyt kulkemaan poispäin, jättäen hänet kuin nallin kalliolle. Ja hetken Jonah siinä seisoikin, jostain syystä kivetykseen jäätyneenä ennen kuin sai itsensä kerättyä ja kipaistua neidon perään.
"Hei, odota!"
avatar
Maeri

Viestien lukumäärä : 17
Join date : 18.06.2014
Ikä : 25
Paikkakunta : Helsinki

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Concrete jungle

Viesti kirjoittaja Aye lähetetty Ma Heinä 07, 2014 2:17 am


//Hei ei todellakaan haittaa. Mun aloitus oli niin kökkö, että siinä oli pakkokin autohitata, jos halusi mukaan :') Ja hyvin pääsikin Jonah! Hieman tapahtuu autohittausta tässäkin.

Vera Hyland

Vera tunsi törmäilevänsä ihmisiin yrittäessään löytää paikan, jossa voisi rauhoittua ja pysähtyä. Hän huomasi edellään pienen sivukadun, joka päättyi umpikujaan. Kadun reunoilla oli roskatynnyreitä ja laatikoita, ja ilmeisesti jonkin teatterin takaovi. Ottaessaan askeleen kadulle, hän kuuli huudahduksen väkijoukosta, mutta ei reagoinut siihen ensin mitenkään. Hän eteni pimeällä sivukadulla hetken aikaa, ja huomasi, että ainakin yksi kulkuri nukkui erään roskaämpärin takana. Sitten hän pysähtyi ja nosti katseensa. Hän huomasi nuoren miehen seuranneen häntä ja kurtisti kulmiaan. Näinkö röyhkeiksi ihmiset ovat muuttuneet? Hän tiesi kyllä, että moni ei sietänyt mutantteja keskuudessaan, mutta yleensä ihmiset vain seisoivat ja ihmettelivät ääneen. Tämä mies kuitenkin oli nähnyt vaivaa ja seurannut häntä sivukadulle asti. Vera jännitti lihaksiaan ja vilkaisi talojen tiiliseiniä. Hän pohti, olisiko tiukan paikan tullen seinää pitkin helppo kiivetä karkuun.

”Mitä haluat?” Vera sanoi ja seisoi aloillaan katsoen nyt miestä suoraan silmiin hieman ärtyneen näköisenä. Piilolinssi oli hänen kädessään yhä, mutta Vera tiesi, ettei sitä enää voisi asettaa silmään. Nyt olisi vain keksittävä jokin keino, millä päästä pois New Yorkin vilkkaimmalta alueelta rauhallisesti ilman, että ihmiset pelästyisivät tai närkästyisivät, tai hän olisi poistuessaan keskipisteenä. Hotellihuoneessaan hänellä olisi toinen pari linssejä. Sinne hän siis suuntaisi, heti kun pääsisi eroon tästä nuoresta miehestä.
avatar
Aye

Viestien lukumäärä : 13
Join date : 29.06.2014
Ikä : 28
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Concrete jungle

Viesti kirjoittaja Maeri lähetetty Ti Heinä 08, 2014 7:58 am

JONAH CARR

Tytön seuraaminen ei kieltämättä ollut Jonahin älyllisistä saavutuksista tähän mennessä suurin, mutta hän eläisi (ainakin toistaiseksi) päätöksensä kanssa - ja mikäli toinen oli mutantti, kuten poika oletti, tämä tuskin pahastuisi auttavaa kättä. Kunhan tilanteen oikea laita ensin selviäisi: perässä juokseva nuorukainen tuskin auttoi asiaa, varsinkaan, kun tyttö ilmeestä ja eleistä päätellen oletti hänen olevan uhka. Ei sinällään mikään ihme, sillä Jonahia oli mahdotonta tunnistaa kyvyn omaavaksi luonnonoikuksi pelkän ulkonäön perusteella.

Sivukuja, jolle toinen oli väenpaljoutta paennut, näytti päättyvän umpikujaan, mikä oli omiaan aiheuttamaan ahdistusta. Jonah  hidasti askeliaan ja kohotti kätensä ilmaan kuin antautumisen merkiksi, eihän hän halunnut tytölle mitään pahaa. Tiuskaisu sai nuorukaisen lopulta pysähtymään kokonaan: katse vaelsi erikoisenvihreään silmään, ehkä hivenen uteliaana.
"Vaikutat siltä, että saattaisit kaivata apua", hän totesi olkiaan kohottaen. Mitään muuta selitystä Jonah ei siihen hätään teolleen keksinyt, sillä todellisuudessa se oli ollut vain spontaani tapa reagoida. Hän ei kokenut mitään yltiömäistä velvollisuutta auttaa jokaista mutanttia joka vastaan sattui kävelemään, muttei nuorukainen toisaalta ollut niin kivisielukaan, että olisi jättänyt nämä oman onnensa nojaan. Oli vaikeaa määritellä minne rajan veti.
"Tarkoitukseni ei ollut säikyttää sinua."
Vakuuttelu tuskin auttoi mitään, mikäli tyttö oli jo päättänyt olla uskomatta häntä - kyllähän valehtelijatkin jatkuvasti vakuuttelivat sanojensa ja tekojensa aitoutta ja totuudenmukaisuutta.

Kun ei keksinyt mitään muutakaan tapaa, jolla saada toinen luottamaan itseensä, Jonah laski kätensä alas ja päästi ilmaa karkaamaan hiljaa huuliensa välistä: ja seuraavassa hetkessä hän oli jo teleportannut itsensä tytön toiselle puolelle - tarpeeksi kauas, jotta kykenisi väistämään mahdollisia iskuja mikäli toinen pelästyisi.
"Vihreä onkin aina ollut lempivärini", hän sanoi virnistäen, viitaten sanoillaan toisen silmiin. "Olen Jonah."
avatar
Maeri

Viestien lukumäärä : 17
Join date : 18.06.2014
Ikä : 25
Paikkakunta : Helsinki

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Concrete jungle

Viesti kirjoittaja Aye lähetetty Ti Heinä 08, 2014 9:16 am

Vera Hyland

Tiuskaisunsa jälkeen Vera rauhoittui ja tarkkaili miestä. Tämä oli nostanut kätensä ilmaan osoittaakseen, ettei ainakaan tällä hetkellä tarkoittanut mitään pahaa. Vera kurtisti kulmiaan ja kuunteli, mitä toisella oli sanottavanaan. Vaikutat siltä, että saattaisit kaivata apua, toinen sanoi, ja hymähti lyhyesti. Siltä hänestä oikeasti tuntuikin miltei aina silloin, kun hänen mutanttimuotonsa olisi muiden nähtävillä. Sitä hän ei tosin heti tunnustaisi tuntemattomalle. Vera tiesi reagoineensa myös liian ärtyneesti liian nopeasti, mutta hetken adrenaliini ja ihmisten katseet kadulla olivat tuottaneet lievän ahdistuksen, joka sitten valitettavasti oli purkautunut kiukkuna ensimmäiseen ihmiseen, joka häneen otti kontaktia. Hän oli kuvitellut, että kaikki olisivat mutantteja vastaan, vaikka tiesi hyvin, ettei niin ollut. Vera oli kuitenkin varautunut ja oli juuri avaamassa suunsa sanoakseen pahoittelunsa tiuskaisustaan, kun mies katosi.

Vera käännähti nopeasti, kun kuuli miehen sanat toisella puolellaan. Hän otti nopeasti kaksi pientä askelta taaksepäin ja päästi jonkinnäköisen ahdistuneen kiljaisun, sillä ääntä ei tuntunut riittävän, niin paljon Vera tätä temppua pelästyi. Samalla hän tunsi ihonsa muuttuvan takaisin normaaliksi – se oli jälleen tapahtunut. Hän ei pystynyt kontrolloimaan mutaatiotaan, ja miehen teleportaatio oli pelästyttänyt Veran niin, että hänen ihonsa oli mukautunut taustalla olevan tiiliseinän ja roskatynnyreiden väriin. Tavalliset vaatteet yllään, ei tietysti muutos näkynyt muualla kuin vaatteita peittämättömällä osalla hänen vartaloaan.

”Mitä… ihmettä”, hän sanoi ja nosti toisen kätensä sydämensä päälle rauhoittaakseen sydäntään. Hän tunsi ihonvärinsä muuttuvan takaisin normaaliksi, ja samalla hän ymmärsi, että toinen oli samanlainen kuin hän. Mutantti. Hän oli asunut Xavierin kartanossa vasta pari viikkoa, mutta oppinut jo sen, että mutantteja oli paljon enemmän kuin hän oli kuvitellutkaan. Vera naurahteli miehen sanoille lempiväristä, hengitti syvään ja lisäsi sitten:
”Pelästyin niin paljon… uskomaton kyky! Olen Vera, ja anna anteeksi tiuskaisuni. En vain… ole tottunut ihmisten katseisiin, kun näin käy”. Puhuessaan hän käänsi selkäreppunsa eteensä ja kaivoi sen sisältä piilolinsseille tarkoitetun suojakotelon, johon sujautti irtonaisen linssin. Toista hän ei ottaisi pois, ellei se alkaisi tuntua pahalta. Samalla Vera huomasi ajattelevansa, miten helposti hän rakensi luottamusta toiselle, vaikka tämä oli vain osoittanut olevansa mutantti. Hänen pitäisi vielä olla varovainen.
avatar
Aye

Viestien lukumäärä : 13
Join date : 29.06.2014
Ikä : 28
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Concrete jungle

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa